Minä olen yrittänyt

Minä olen yrittänyt saada lupaamaani projektia eteenpäin, olen yrittänyt itse päästä eteenpäin, ja olen yrittänyt paljon kaikenlaista siinä sivussa.

Minä olen muuttanut omilleni ja kirjoittanut paljon. Olen tavannut uusia ihmisiä ja tullut täysi-ikäiseksi. Olen melkein ensimmäisen runokokoelmani lopussa.

Minä olen alkanut tupakoida, lopettanut psykologilla käymisen, ollut humalassa ja krapulassa ja ties missä muussa ties kuinka usein. Minä olen ollut korkealla.

Ja sitten käsittämättömän matalalla.

Tiedättekö, minä yritän. Minä yritän olla onnellinen ja tasapainoinen ja kunnollinen ja parantunut.
Minä nyt en vain satu sellainen olemaan.
En minä usko, että olen enää masentunut tai syömishäiriöinen,
minun on vain joskus muistutettava itseäni siitä, että olen elossa,
ja se nyt vain sattuu käymään helposti veren vuodattamisella,
minun on saatava tuntea, että teen jotakin, että ajattelen, etten alistu,
minun on purettava pettymystä ja surua ja vihaa
ja sekin käy helposti ohuilla terillä,
ja se on niin surkuhupaisan typerää,
samoin kuin se, että luulen vieläkin olevani täysipainoinen kapina,
jos vietän viikon syömättä ja pyörryn käytävällä,
ja sitten olevani kovinkin vahva, jos sinä päivänä syön paketillisen makaroonia tai spurgusuklaata,
ja sitten oksennan ne
syön seuraavana päivänä saman verran, mutta en ehkä oksenna,
ajattelen, että minulla on kai BED
ja istun penkin reunalla ja tupakoin silmät kiinni ja kiroan italiaksi ja ranskaksi
kuvitellen itseni lihavaksi
näkymättömäksi
alastomaksi
suureksi
pieneksi
luurangoksi
pojaksi
naiseksi
sitten kävelen hautausmaalla, palaan kirjoittamaan, ajan itseni paranoiaan omalla runollani.

Sitten unohdan tuollaiset asiat,
käyn baarissa, juttelen ihmisille, ihmettelen ensilunta ja kuuntelen semipsykedeelistä musiikkia,
kirjoitan luonnosta,
kirjoitan elefanteista ja boheemeista,
rakastun – syvästi rakastunkin – runoilijoihin, jotka kuolivat sata vuotta sitten,
syön koulun vastapaistettua leipää, ostan punch punch suklaata,
puhun maailmanmuuttamisesta ja maailmanpelastamisesta ja teatterin perustamisesta,
kuuntelen muita ihmisiä, autan muita ihmisiä,
poltan vähemmän tupakkaa,
opin juomaan absintin ja rommin sijaan kaljaa,
syön muutakin kuin makaroonia
ja sitten tuntuu taas raskaalta, enkä osaa nukkua,
jokin muistuttaa minua siitä, kuinka helppoa on olla syömättä
koeviikko alkaa
ja sitten tämä katkonainen kiertokulku on palannut kohtaan, josta voi aloittaa uudestaan.

Istun penkin reunalla ja mietin, etten ole depressiossa,
että normaali oleminen on yleensäkin hiljaista, kosteaa melankoliaa,
ja että lopulta minä taidan lihoa, eikä tupakka nouse lihavilla päähän.

Mietin, etten enää koskaan kirjoita syömisestä, enkä etenkään numeroista,
ja sitten käy näin.

Kipeää tämä elämä, ja hankalaa.
Kaikkea mietinkin ja kaikesta välitänkin, niin että itken matikan kokeissa,
enkä osaa enää yllättyä kun jokin loppuu.

Going round in circles,
FF

Run away 'cause she's catching you... MIA!!

Ääh. En kestä itseäni. Näinkö tässä tulee aina käymään? Ahmimista, purjoamista, peittelyä, tyhjiä lupauksia, valheita, epäonnistumisia...
Anoreksian yksin voisi vielä kestää, mutta kun lisää bulimian... Mä en tiedä jaksanko. Se on sellainen asia, jota ihmiset kummeksuu enemmän. Se on suuremmassa vaarassa paljastua. Mutta juuri se on se puoli minusta, josta muut eivät tiedä.
Viime viikolla oli rippijuhlat ja synttärit. Rippijuhlat: Pala kakkua. 1 ja puoli keksiä. Puoli kupillista mehua. Sain osan tyhjennettyä.
Synttärit: Kysyviä katseita ystäviltä. Ei kakkua. 7 ballerina keksiä . 5 karkkia. Sitten melkoisesti (n. 100 g) sipsiä. Vettä. Vettä. Vettä. Purjous. 
Mun kaverit, ne tietää. Tai ainakin yksi. Ei usko, että tää on mennyttä, vaikka juuri hänen takiaan niin sanon! Kun kerroin uusista juoksukengistä hän sanoi synkästi: "Älä lenkkeile liikaa". Mulla nousi pala kurkkuun. 
Tänäänkin kuntoilun jälkeen repsahdin. Kuivattuja luumuja. 4 sipsiä. Voileipä (juusto, salaatti). Illalla 5 halloumin palaa, 3 thai bitesiä, 3 perunaa. 2 palaa leipää. Purjosin. En saanu kaikkea pois. 
Ja tadaa mökillä! Olen muka kuntoillut. Lukenut hirveästi. En muka syö. En niin! Paitsi illalla. Sitte se karkaa lapasesta ja sitten oksennan. Itken ja vihaan itseäni. Joskus raapaisen ihoa kynsisaksilla. Vähän kovempaa, mutten koskaan viillä. Vihaan väkivaltaa, verta ja kipua liikaa. Ne ei saa kuulua mun elämään.
Mutta mun syömisestä on tullu ongelma. Kyllä musta tuntuu että syön ja paljon liikaakin, mutta öisin herään nälkään. Kuten nyt. Mutta... Läski olen silti.


Huomenna en syö, mä lupaan.
Ole hiljaa, valehteleva, itsekeskeinen sika.
Mutta mä lupaan...


Juuri bulimiaa mä vihaan niin paljon. Se huijaa olevansa onnistumisen merkki ja samalla tuhoaa sua sisältä ja on vielä niin tekopyhää ihmiselle, joka ei osaksi tahdo syödä siksikään, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Joten, miksi sitten, kun saat eteesi ruokaa, et laita sitä muille talteen, et ota paljon vähempää, et anna suoraan muille, vaan purjoat sen vessanpönttöön. Niin itsekeskeistä. Niin typerää. 
Ja mä niin vihaan sitä tunnetta, kun avaan vessan oven lukon ja astun ulkomaailmaan sama, miljoonasti harjoiteltu hymy kasvoilla. Nopeasti vain pyyhkäisten suupieltä.


Mutta en mä voi itselleni mitään...
Vai voinko?
Se on niin hankalaa.

Olisi mukavaa olla vahva. Löytää taas se voima elää hengellä ja vedellä. Ilman oksentelua. Se voima on mun sisällä. Ja sen löytyminen tosi lähellä. Itse asiassa, mun täytyy vaan ojentaa käteni.
Ojensin jo. 
Se on niin paljon tuskattomampaa, niin paljon enemmän oikein. Se on mutkattomin tie maaliin.
Niin paljon puhtaampaa.


Water has a color.
Its the color of my tears,
soaked in all my sorrows,
not even visible
it appears.


Water has a color
it's the color of my smiles,
much too see through,
no matter 'bout my tries.

-minä

Tahdon jakaa erään tuskallisen jutun teidän kanssanne. Tästä mulle tuli aina vaan huonompi olo. Turhempi. Ei haluttu. Ruma. Ja taas se tapahtu mun perheen sisässä.
Miksei ne nää kuinka se sattuu?
Eikö ne välitä?
Yritän suojella niitä. En syytä. En koskaan.
Mutta monestiko tää tulee toistumaan?
Mun ei olis ollu pakko tietää.


Sain kuulla yhdessä aluksi niin mukavassa juttutuokiossa itsestäni vauvana.
Olin kuulemma ollut koominen näky.
Joo, olin normaalipainoinen.
Toisin kuin superlaiha isoveljeni :/.
Todella persoonallinen (ulkonäkö) (=outo. Samaa se tarkoittaa.)
Suuret silmät, suuri nenä, suuri suu.
Pienissä, pyöreissä kasvoissa.

"Kaikki isoa, ei voi mennä pieleen"
sanoi mummoni. <3 Liian iso syntymästään lähtien. -.-

Mutta isäni kuulemma kysyi joskus minua katsellessaan:
"Onko hän todella kaunis?"
Epäili sitä, onko oma tytär edes kaunis.

Ja nyt minulle nauretaan, kun vilkaisen jokaiseen heijastavaan pintaan.
Vaikka nyt suuret piirteet on tasoittunut (iso suu ei) ei mulle kauneuskomplimentteja satele.
"Liian laiha!" "Noi vaatteet ei istu sulle." "Et ole mikään malli." "Mitäs pullukka?"
"Miksi sä koko ajan katselet peiliin?"
Noita mä kuulen.
Katson vaan, kun blondia pikkusiskoa ylistetään. Mutta senhän isä ja äiti täällä asuu. Mä oon kai vaan muisto ennen ehjästä perheestä. Hän on nuorin että ensimmäinen. Mutta mä en halua olla kateellinen, mutta olen silti. En ole. Vähän. En. Kukapa ei haluaisi olla ihailtu?
Mulle ei päivittäin, viikottain tai edes kuukausittain kerrota "kuinka kaunis mä olen".
Mua sanotaan liian laihaksi. Vitsaillaan läskiksi. Pikkusiskoa ei piikitellä. Hän on niin hento ja hauras. 3 vuotta nuorempi.
Liian suuri syntymästään.
FF
//anteeksi selvä katkeruudenmakuinen angst. Ei oo ollu niitä parhaita päiviä :P

1 dl raejuustoa...

(kyllä, se on blogin nimi)
No tänään oli disko. Disko ei ollut kaikista mahtavin, koska se loppui puolituntia etuajassa ja diskot saatetaan perua, koska siellä oli pari polttelijaa :(. Tyhmät ihmiset, jotka laittavat kehoonsa myrkkyjä pilaavat myös toisten ilon. Myöskään se yksi ei ollut siellä... Huonoitsetuntoisena tietenkin heti ajattelin, että se johtui siitä, että hän ei halunnut nähdä minua, eikä etenkään tanssia kanssani :(. Tiedän, että tuo on täysin sairasta, mutta minkäs teet. Sitäpaitsi, entä jos se on totta?
No, aletaan nyt kuitenkin käsittelemään otsikkoa:
Food diaries for today
Aamu: 1 dl raejuustoa, ei itseasiassa edes kokonainen,D-vitamiini pilleri ja rautapilleri. Teetä
Koulu: 2 rkl soijarouhe-kasvis keittoa. Vettä
Iltapäivä: Hasselpähkinä makukahvi Arnoldsista. En juonut kokonaan. Vettä
Ilta: Vettä, kaksi purkkaa.
Kalorit ;viholliset:
1 dl raejuustoa:n.  70 kcal
Tee: 2 kcal
2 rkl soijarouhekeittoa: n. 50 kcal
Makukahvi: n. 80 kcal
2 purkkaa: n. 4 kcal
syöty: 206 kcal!!!!
EN VOI USKOA TÄTÄ!!! Miettikää vielä, kuinka paljon kulutin, pyöräillessä useita kilometrejä, luistellessa koululiikassa, roudatessa DJ kamoja, tanssiessa ja siivotessa!

I think I've finally foud the key to succes. And it was in me, in my heart all the time.

Mikä oli sitten tulos? No, I am deeply proud of myself: läskeilyviikonlopun (kaverin sweet 16... oksensin vain kerran) jäljiltä oli paino 47,8 ,mutta suxee oli tämä: äsken mittaamani paino oli  46,8 eli KILON VÄHEMMÄN KUIN AAMULLA! Pääsen pian takaisin nälkäviikon ihanaan sulopainoon <3 (46,2 ja sitten lasketaan)
No, mitä tämä sitten on? Tämä on sitä, että nyt LOPPUI PELLEILY. MÄ EN JÄÄ RUMAKSI. MUSTA TULEE KAUNIS KEIJUKAINEN!

Dancing with the wind, not on it

Paino saa luvan tippua, koska mä haluan mun sisäisen itseni heijastuvan pinnalle. Miten sitten tähän pyrin? Hulluimmilla ihmedieeteillä, joista osa on omakeksimiäni, blogien teksteistä napattuja tai inspiraation aiheuttamia. Ensimmäinen on nimeltään: 1 dl raejuustoa. Perusajatus on oikeasti, että saat syödä 1 dl mitä tahdot (omalla vastuulla on päättää kalorit siis), juoda paljon vettä (minun tapauksessani teetä) ja aikuisten iloksi iltaruokaa, silloin kun ei ole muuta keinoa.En aio oksentaa, koska joskus rintaani alkaa pistää tuhottomasti, kuin rautapiikilä tökittäisiin. En minä sitä halua! Kokeilen kaikkea 5 päivän ajan (arkiviikko), koska viikonloppuisin joku varmasti huomaisi. Ainoa asia, jonka haluan ihmisten huomaavan on aleneva painoni, pienenevät mittani ja luuni, niin kauan kun he eivät yritä minua estää. Huomenna tahtoisin syödä jotakin oikein hyvää, sen desin verran. Olisikohan pinkki hillo hyvä kiitos menestyksestäni?

<3

Lisäksi se alentaa pieninä määrinä painoa, koska se poistaa vettä kehosta. On olemassa sellainen dieettikin, kuin "Jello diet", mutta hankala oisi uskoa sen toimivuuteen... Toisaalta NAM ja ois ihana koittaa!

One day I'll have the courage to fly, one dayI'll open my wings and finally love myself as I am closer to heaven than ever.

Beggin you to love yourself,

FF (fat or fairy)

(kuvat weheartit.com :ista)