(Asiat ovat niin ja näin ja) Väärin päin

Lopullista vapautusta ei ole, paras siis syleillä tätä, sillä kaltaiseni ihmiset päätyvät aina samaan pisteeseen, eivätkö päädykin.
Minua naurattaa ja itkettää vuorotellen, se on kummallinen olotila. Luulen aivojeni sulavan ja niiden laavan valuvan yli äyräitten, mutta ainakin voin yrittää selvittää tämän kaiken, jos vain opin uimaan omien ajatuksieni tulvassa.

Minun on puhdistuttava, useat krapula-aamut ovat syöneet eettisyyden tajuani ja ihoani, sillä en jaksa pestä meikkiä. Olen syönyt maitotuotteita, ja se on anteeksiantamatonta, enkä ymmärrä, miksi niin tein.
   Tänään hain alaikäisille alkoholia ja sain tupakkaa, ja eksyin apteekkiin ostamaan laksatiiveja, mutta ostin vääriä ja se tuntui kamalalta.
Nyt olen kuitenkin tyhjä, ja voin aloittaa puhdistuksen kahvi- ja tupakkahuuruissa.

Hyvä kysymys on se, että mitä ihmettä tämä suurenmoinen puhdistuminen on ja koska minä saan tuntea sen? Viimeksi en kai ollut valmis, mutta nyt olen, sillä näen, että olen tehnyt väärin, ja voin sanoa, että minä olen syyllinen, eikä tästä ole ketään muuta syyttäminen.
Minä olen syyllinen.

FF

Tummanvioletti

Se on väri, joka on tänään päässäni.
Olen syönyt luumuja, luumuja ja hiukan lisää luumuja.
Oikeasti, ne toimii paremmin kuin laksat!
Eilen palattiin pyöräretkeltä: olin viikon mökillä kaveriporukassa, matkaa oli vain sellaiset 106 km yhteensuuntaan... :D
Viikko oli jälleen mahtava, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulla oli todella jotain salattavaa...

"Otatko jätskiä"
"En..."
"Miksi et?"
"Ei tee mieli..."
"Taaskaan?"

"Miksi syöt noin paljon luumuja?"
"Ne on hyviä..?"
"Tiedätkö, että ihmiset syö noita, kun niillä on ummetusta... vähän kuin laksoja?"
"Aijaa?"

"Selviskö koskaan, mikä oli se sun selkäongelma?"
"..."
"?"
"No, tavallaan..."
"No mikä sitä vaivasi?"
"Öhm... No se oli vaan..."
*keskeytys*
*en jatka*
"Aijaa, no selvä, siis se!"
*en yhä jatka*
 "???!!!?"

Selkää vaivaa joku "lukko", en muista alkua, mutta pitkä nimi ja päättyy sanaan lukko. Syy on vaarallisen alhainen rasvaprosentti: luiden, lihasten ja nivelien välissä ei ole tarpeeksi rasvaa ja se aiheuttaa vähitellen kamalan lukon. Mutta ei kyllä ole kovin alhaisen rasvaprosenttinen olo...

Haluan vain sanoa kaikille, jotka luulee/väittää, että olen pro ana, että niin ei ole. Olen ihminen, jota on kutsuttu lihavaksi ja joka on ottanut sen liian tosissaan. Ihminen, joka vihaa omaa peilikuvaansa. Ihminen joka ei huomaa laihtuneensa, vaikka kilot karisee. Ihminen joka haluaa todistaa pystyvänsä. Ihminen, joka ei luovuta. Ihminen, joka on matkalla täydellisyyteen ja omaan taivaaseen hinnalla kuin hinnalla, vaikka välillä pelottaa.

Kerron viikosta enemmän joskus myöhemmin, mutta nyt paljastan seuraavaan hullun ideani!
Luumuviikko! 10 luumua päivässä ja hiukan iltaruokaa + vitamiinit.
Sen jälkeen en tiedä, mutta olen päättänyt, että annan itselleni oman henkilökohtaisen syntymäpäivälahjan: aion olla 40 kiloinen 24.9.12 mennessä (syntymäpäiväni) ja jos näin on niin otan napakorun. Tiedän, klisee, mutta...
Olin tänään vain pyöräilemässä ja ihmettelin miksi ihmiset aina vain valittaa, mutta eivät kuitenkaan tee asialle mitään:
"Olen niin läski!" sanotaan samalla kun löhötään telkkarinedessä ja syödään karkkia.
"Voi kuinka inhottavaa, että eläimiä tapetaan!" sanotaan makkaraa grillatessa.
"Kunpa ei enää tarvitsisi sotia" sanotaan inttiä suorittaessa.
"Voi kunpa nälänhätä loppuisi" sanotaan esim. keräysastian ohi käveltäessä.
Lista on pitkä, mutta pointti on se, että jokainen voi henkilökohtaisesti tehdä jotakin, jos todella haluaa. Täytyy vain jaksaa yrittää.
Yhtäkkiä minuun iski päättäväisyyspuuska. En enää repsahtele tai luovuta! Aion jatkaa matkaanin täydellisyyteen ylväästi! Aion mahtua hopeisiin housuihini, aion olla kevyt kuin höyhen, aion asekltaa ilman häpeää, aion juosta tuulen vierellä ja antaa valon virrata lävitseni.

Hassua kyllä, se olisi ihanaa.

Näihin tunnelmiin päätän tämän tekstin.

Anteeksi sekavasta tekstistä.
FF (fatfat today)