Run away 'cause she's catching you... MIA!!

Ääh. En kestä itseäni. Näinkö tässä tulee aina käymään? Ahmimista, purjoamista, peittelyä, tyhjiä lupauksia, valheita, epäonnistumisia...
Anoreksian yksin voisi vielä kestää, mutta kun lisää bulimian... Mä en tiedä jaksanko. Se on sellainen asia, jota ihmiset kummeksuu enemmän. Se on suuremmassa vaarassa paljastua. Mutta juuri se on se puoli minusta, josta muut eivät tiedä.
Viime viikolla oli rippijuhlat ja synttärit. Rippijuhlat: Pala kakkua. 1 ja puoli keksiä. Puoli kupillista mehua. Sain osan tyhjennettyä.
Synttärit: Kysyviä katseita ystäviltä. Ei kakkua. 7 ballerina keksiä . 5 karkkia. Sitten melkoisesti (n. 100 g) sipsiä. Vettä. Vettä. Vettä. Purjous. 
Mun kaverit, ne tietää. Tai ainakin yksi. Ei usko, että tää on mennyttä, vaikka juuri hänen takiaan niin sanon! Kun kerroin uusista juoksukengistä hän sanoi synkästi: "Älä lenkkeile liikaa". Mulla nousi pala kurkkuun. 
Tänäänkin kuntoilun jälkeen repsahdin. Kuivattuja luumuja. 4 sipsiä. Voileipä (juusto, salaatti). Illalla 5 halloumin palaa, 3 thai bitesiä, 3 perunaa. 2 palaa leipää. Purjosin. En saanu kaikkea pois. 
Ja tadaa mökillä! Olen muka kuntoillut. Lukenut hirveästi. En muka syö. En niin! Paitsi illalla. Sitte se karkaa lapasesta ja sitten oksennan. Itken ja vihaan itseäni. Joskus raapaisen ihoa kynsisaksilla. Vähän kovempaa, mutten koskaan viillä. Vihaan väkivaltaa, verta ja kipua liikaa. Ne ei saa kuulua mun elämään.
Mutta mun syömisestä on tullu ongelma. Kyllä musta tuntuu että syön ja paljon liikaakin, mutta öisin herään nälkään. Kuten nyt. Mutta... Läski olen silti.


Huomenna en syö, mä lupaan.
Ole hiljaa, valehteleva, itsekeskeinen sika.
Mutta mä lupaan...


Juuri bulimiaa mä vihaan niin paljon. Se huijaa olevansa onnistumisen merkki ja samalla tuhoaa sua sisältä ja on vielä niin tekopyhää ihmiselle, joka ei osaksi tahdo syödä siksikään, ettei kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Joten, miksi sitten, kun saat eteesi ruokaa, et laita sitä muille talteen, et ota paljon vähempää, et anna suoraan muille, vaan purjoat sen vessanpönttöön. Niin itsekeskeistä. Niin typerää. 
Ja mä niin vihaan sitä tunnetta, kun avaan vessan oven lukon ja astun ulkomaailmaan sama, miljoonasti harjoiteltu hymy kasvoilla. Nopeasti vain pyyhkäisten suupieltä.


Mutta en mä voi itselleni mitään...
Vai voinko?
Se on niin hankalaa.

Olisi mukavaa olla vahva. Löytää taas se voima elää hengellä ja vedellä. Ilman oksentelua. Se voima on mun sisällä. Ja sen löytyminen tosi lähellä. Itse asiassa, mun täytyy vaan ojentaa käteni.
Ojensin jo. 
Se on niin paljon tuskattomampaa, niin paljon enemmän oikein. Se on mutkattomin tie maaliin.
Niin paljon puhtaampaa.


Water has a color.
Its the color of my tears,
soaked in all my sorrows,
not even visible
it appears.


Water has a color
it's the color of my smiles,
much too see through,
no matter 'bout my tries.

-minä

Tahdon jakaa erään tuskallisen jutun teidän kanssanne. Tästä mulle tuli aina vaan huonompi olo. Turhempi. Ei haluttu. Ruma. Ja taas se tapahtu mun perheen sisässä.
Miksei ne nää kuinka se sattuu?
Eikö ne välitä?
Yritän suojella niitä. En syytä. En koskaan.
Mutta monestiko tää tulee toistumaan?
Mun ei olis ollu pakko tietää.


Sain kuulla yhdessä aluksi niin mukavassa juttutuokiossa itsestäni vauvana.
Olin kuulemma ollut koominen näky.
Joo, olin normaalipainoinen.
Toisin kuin superlaiha isoveljeni :/.
Todella persoonallinen (ulkonäkö) (=outo. Samaa se tarkoittaa.)
Suuret silmät, suuri nenä, suuri suu.
Pienissä, pyöreissä kasvoissa.

"Kaikki isoa, ei voi mennä pieleen"
sanoi mummoni. <3 Liian iso syntymästään lähtien. -.-

Mutta isäni kuulemma kysyi joskus minua katsellessaan:
"Onko hän todella kaunis?"
Epäili sitä, onko oma tytär edes kaunis.

Ja nyt minulle nauretaan, kun vilkaisen jokaiseen heijastavaan pintaan.
Vaikka nyt suuret piirteet on tasoittunut (iso suu ei) ei mulle kauneuskomplimentteja satele.
"Liian laiha!" "Noi vaatteet ei istu sulle." "Et ole mikään malli." "Mitäs pullukka?"
"Miksi sä koko ajan katselet peiliin?"
Noita mä kuulen.
Katson vaan, kun blondia pikkusiskoa ylistetään. Mutta senhän isä ja äiti täällä asuu. Mä oon kai vaan muisto ennen ehjästä perheestä. Hän on nuorin että ensimmäinen. Mutta mä en halua olla kateellinen, mutta olen silti. En ole. Vähän. En. Kukapa ei haluaisi olla ihailtu?
Mulle ei päivittäin, viikottain tai edes kuukausittain kerrota "kuinka kaunis mä olen".
Mua sanotaan liian laihaksi. Vitsaillaan läskiksi. Pikkusiskoa ei piikitellä. Hän on niin hento ja hauras. 3 vuotta nuorempi.
Liian suuri syntymästään.
FF
//anteeksi selvä katkeruudenmakuinen angst. Ei oo ollu niitä parhaita päiviä :P

Haha...

"Ah la la la la la life is wonderful
ha la la la la love is magical
halalalallaaa life is fairytale
ah la la la la laa...

But I'm in love with a fairytale
even though it hurts,
'cause I don't care if I lose my mind,
I'm allready cursed!"
-Jason Mraz -Life is Wonderful / Alexander Rybak -Fairytale

(siinä osa tekemästäni mash upista = kaksi laulua yhdeksi)
Kuvaa hyvin mun elämää.

En oo surullinen, vaikka en hypi ilosta.
Kaikki on ihan hyvin. Mä oon todella hämmentynyt kyläkin ja tuntuu joskus, kuin maailma tekis mulle näin:

usein päättyen sitn seuraavaan tilanteeseen:

Mutta joskus, joka tuntuu niin harvinaiselta, mutta tapahtuukin hyvin useasti käy näin:

silloin kun sitä vähiten odotat.
Silloin, kun sydämesi ottaa uuden iskun vastaan.
Kun jokainen sydänsuru on toinen toistaan painavampi.
Kun luulet, ettei koskaan mitään hyvää enää tule olemaan,
ettei aurinko paista risukasaan.
Kun olet jo valmis päättämään päiväsi.
Olet jo luovuttanut rakkauden etsimisessä.
Silloin maailma halaa sinua.
Nostaa hymyn huulillesi.
Saa sinut nauramaan,
kovaa.
OLEMAAN VILLI; VAPAA; ILOINEN= NUORI !!

Hautaamaan surut syvemmälle sydämeen, ottamaan vastaan tarjouksen, joka ei välttämättä ollut ensimmäinen vaihtoehtosi. Ehkä vielä joku päivä, vaikken saisi noin toivoa. Pitäisihän minun ymmärtää, että näin on parempi.

Tuokin minua hämmentää.
Miksi? Miksi minulle? Miksi silloin?
Ehkä se selviää vielä joskus.

Mitä syömiseen tulee: olen synnynnäinen läski, joka rakastaa leipomista! Leipominen vain muille on sula mahdottomuus :( mutta ainakin olen työskennellyt ruokani eteen. Yritän kuitenkin vähentää... Vaikka muut sanovat "Liian vähän". Bulimia repii sydäntäni ja nuoruuttani, manipuloi jo suurelta osin elämääni. Joskus.
En saa sitä menemään pois. Aina täyden olon iskiessä minulle tulee inhottava olo ja...
:(
Olin paniikissa koko kylppäriremonttimme ajan :P

World here I am

Believe.

I believed. I might not fly yet, but every day I'm closer.
Whén I saw that photo, I couldn't believe my eyes.
"Is that me?"
And it was.
It might have been PAINFULL, it might have been SLOW, it might have been CRAZY, but it is all worth it.
I am not perfection, but I can make it happen.
I BELIEVE.


Elämä on jälleen ollut yhtä vuoristorataa.
Järkytyin, kun huomasin ympyrän sulkeutuneen.
Déjà vu.
Jotain kamalaa tapahtuu-> vihaan itseäni -> syytän jotakuta toista-> vihaan itseäni -> hyväksyn tilanteen -> ihana vaihe -> pommi tiputetaan niskaan -> vihaan itseäni ...
Ymmärrättekö kaavan?
Viimeksi kun näin kävi eksyin täysin. Löysin Anan ja Mian.
Tällä kertaa jotenkin olin osannut tätä odottaa ja hyväksyin asian hiljaisemmin.
Tottakai se otti kipeää, mutta pommin olin jo tuntenut, se vain vahvisti luuloni.
Se, mitä tapahtui HÄNEN kanssaan oli minun syytäni.
Koska olen mikä olen.
Joten en enää voi vihata häntä.
Nyt tiedän syyn, vaikkei hän sitä itse sanonutkaan.
Tiedolla on pohja tällä kertaa.

Mä nyt olen tämmöinen,
pyydän anteeksi.
Tiedän etten mä kulje samaa tietä kuin muut,
tiedän että olen outo.
Tiedän, että sitä voi joskus olla vaikea hyväksyä.
Joskus ihmiset, johon luotit, joista todella pidät kerovat sinulle totuuden itsestäsi.
Ja sinä, joka olet sen jo pitkään tiennyt ja silti toivonut, että se on okei.
Sinä putoat.
Sinä itket yön, ehkä toisenkin.
Ja sitten taas jotain odottamatonta tapahtuu.
Itku vaihtui hämmenykseen,
sota sydämiin.
?????????????????????????????????????????????????????????????????????
En tiedä miten.
Sinulle kerrotaan, että sinulla on ystävä.
Ystävä, joka on pahoillaan.
Ei se ehkä ole paljoa monen mielestä.
Se voi kuitenkin tuntua maailmalta.

PAM (taas)
Pelottaa.


Mutta kai se on hyvä.
Mitä olen tekemässä?

Vihasin niin paljon tänään itseäni, kerrassaan iljetin itseäni, joten pukeuduin "telttaan" ja en syönyt. En antanut itselleni hetken rauhaa. En syönyt edes kavereideni edessä.
Huomasin  kuitenkin laihtuneeni :)
Aurinko paistaa risukasaankin :)

Anteeksi hämärähkö teksti, ehkä jaksan joskus selittää :)
nyt olen kuitenkin uupunut.
Olen selvittänyt osan suttuista lankakerää.
Loppu jää huomiselle.
Älä sotkeudu uudestaan.


Begging you to love yourself,
FF (fat or fairy)

Luinen elämä on parasta elämää

Hymyilyttää, kun liu'utan kättä alas kylkeäni vasten ja tunnen, kuinka se poukkoilee luiden välissä. Taitan niskaa ja tunnustele sen liikettä nikamien välissä. Halaan itseäni ja tunnen kylkiluut selässäni. Venyttäydyn suoraksi ja menen ylös alas lonkkaluitteni korkeinta kohtaa.

Luiden palvontaa <3 :D

Ei... Ei kai vieläkään tarpeeksi. Luut nyt vain todella ovat kauniita. En ole varma, mikä niissä kiehtoo... Kai, silloin vain todella on niin vähän kuin mahdollista. Vain sielu, luut ja nahka. On kaunis. Vähän se tarvitsee... Vain vähän ruokaa... Vain vähän tilaa...
Silti paljon rakkautta, etenkin annettavana.

itse tehty <3

Mahduin tänään yhteen vanhaan paitaani. Tiukkaa kangasta. Vetoketju sivussa... Mutta ei tarvinnut edes enää sitä avata :O !
Huijasin myös pikkusiskoni ottamaan kuvan selästäni -.-': sanoin tahtovani nähdä selkäni, että otas kuva... Mikä syy! No, ei minulta mitään uutta, joten sain kuvan selästäni. Todella, yllätyin, kuinka se on kuin onkin lempi osani kehostani... Niin... Luinen <3

Onpa hassu kuvakulma... Mutta tässähän se on

Miksi kaikki tämä? No: tahdoin perustella, oikeuttaa viime päivien läskeilyni, jotka tänään päättyivät ravintola-annoksen oksenteluun. Yritin osoittaa yhä olevani saman kokoinen, kuin 3 päivää sitten, mutta sitä ei auttanut iltapaino: 46.3 :( aamupaino oli ollut 45.8.
Food diaries for today:
Aamu: Teetä, puolikas riisikakku, 5 pikkuista suklaa nappia
Iltapäivä: Teetä, Coffee Housen jätti suklaa keksi, BANAANI kaakao, puolikas muffinssi, 2 haukkua JUUSTO voileipää. Onnistuin oksentamaan kaakaon pois, muu ikään kuin klimppiintyi vatsaani kiinni :(
Ilta: Bruschetta leipä (mozzarella, valkosipuli, tomaatti siivulla valkoista leipää), jääprinsessa sorbettia, jonka onnistuin oksentamaan samoin kuin suurimman osan leivästä leivästä.
Sanonta bulimiasta tähän väliin, jonka kuulin ystävältäni: "Twice the taste, zero times the calories. 
Kaloreita olisi ollut n.1500, mutta oksujen jälkeen jäljelle jäi n.800-900 kcal. HYI kuinka paljon!
Oikea bulimikon iltapäivä... Taas, koska en saata olla syömättä ystävien kanssa... Nyt tän on loputtava! Päivä alkoi omana itsenäni: teetä ja riisikakkua ja sit meni lapasesta. Kun mentiin Coffee Houseen kuorokeikan jälkeen... Olin suunnitellut kieltäytymisen, mutta äitikin oli siellä... EI VOI MITÄÄN! LOPETA SYIDEN KEKSIMINEN LÄSKI: SÄ SÖIT, EI VOI MITÄÄN. Huomenna on uusi, kiiltävä päivä. Uudet kalorit.

Kuvia

No, kai nyt on jo aika laittaa kuvia. Mua kyllä hävettää...
Yäk. Kuinka ruma body mulla onkaan!

Kun saan nämä jalat <3

No, tässä on kuvia musta ja siitä, miltä sen pitäs näyttää...

How did this ever happen?

Jalat on mun pahin juttu. Niitä mä vihaan, niiden takia mä itken eniten. No, tässä näätte miksi. Ainoa lohtu on, että nää ei oo aivan uusia kuvia => mitat on jo muuttunu.
Ne on niin isot. Ällöttävää! Ne ei koskaan näytä hyvältä missään :(

:'(

<3

Mun kylkiluut vaan ei näy vatsanpuolelta TARPEEKSI jos OLLENKAAN. Selän puolelta ne näkyy ihanammin.
Mut VOI, kun ois tollanen====================>

Koko olio kauheudessaan. Tätä mä siis vihaan. (plussaa muokkaamisesta <3, nätit värit). Luita ei näy tarpeeksi, kaikkialla on löllöjä... Olen kauhea.
Ollappa hän (musta alusasu)

Löydänkö koskaan sopusointua kehoni kanssa? Tulenko koskaan suutelemaan kylmää peilinpintaa lämpimästi?


Nyt mun täytyy vaan yrittää... Mutta yrittää mitä?

Begging you to love yourself,
FF (fat.)

Niin ohutta ja niin särkyvää...

Mieleeni tulvahti kaksisataamiljoonaakuusikymmentäyhdeksäntuhattakolmesataaviisikymmentäkaksi ja kolme neljäsosaa ajatusta, kun seisoin keskellä huonetta ja äitini yhtäkkiä sanoi: "Voi! Katsos häntä! Keskeltä niin ohut, että pian särkyy!" Ihmeekseni ääntä ei painanut huoli, ehkä se kätkeytyi mukavampien ajatusten viittaan, joka on tehty niin paksusta satiinista, ettei sen läpi pääse huolen nuolet. Olin iloinen. Siitä olen varma. On ihanaa kuulla olevansa särkyvää. Kuin posliininukke. Olin huolestunut. Siitäkin olin varma. Pelkäsin lihovani. Ja pelkäsin olevani sokea. Värisokea. Jos on värisokea, ei voi nähdä kauneutta. Minä olen värisokea itselleni.
Jos pysyn sokeana, en tule koskaan näkemään "häntä". Häntä, joksi kaikki minua väittävät.
Lasia, joka on päällystetty silkillä.
En koskaan tule huomaamaan, että juuri saapunut ensimmäinen tanssiaismekkoni sopii minulle, kuten minulle sanotaan.
En tule näkemään eroa entisen minäni ja nykyisen välillä, vaikka minulle toistellaan, että eroa on.

Anoreksia on sokeutta. Sokeuden lisäksi värisokeutta, joka vaanii haaveilevia taiteilijatyttöjä nurkan takana, tarttuu heidän pensseliinsä, sanoituksiinsa, tanssiliikkeisiinsä ja takkuihin heidän hiuksissaan. Maalaa taulut harmaalla, sanoitukset tuskalla, tanssiliikkeet raskaudella. Harmaalla jokaisesta surullisesta sielusta ja ajatuksesta maanpäällä, ihmisestä ilman vastarakkautta, tuskalla kaikesta pahasta ja itsekkäästä, jota ihminen tekee, tai tuskalla menetyksestä ja raskaudella syyllisyydestä kaikkeen tuohon, omaan epätäydellisyyteensä, ajatukseen, että on paha, ruma, viallinen, epätäydellinen, vaikkei niin olisi. Taakka painaa. Sen tahtoo pois Siksi alkaa tavoitella tähtiä. Olla syömättä, jotta voisi leppeän yötuulen mukana lentää tähtiin.
                                          Olla syömättä rakkaudesta ja myötätunnosta nälkäisiin.
                                           Olla syömättä, jottei tarvitsisi enää olla osa pahuutta.
                                            Olla syömättä rakkauden, rakastamisen ja rakastetuksi tulrmisen tähden.
Laihtua, jotta olisi niin kevyt, ettei taakka enää löytäsi sinua, niin ohut, että kun käännyt olet yksi auringonsäde.
Tämä itse sulatettu
Laihtua jopa tuskien kautta, koska ne loppuvat. Loppuvat täydellisyyteen.
Ajoittainen pisto sydämen puolella hengittäessä
Ajoittainen huimaus, kun jättää syömättä
Väsymys, kun ei enää jaksaisi taistella.
Avotuli sydämessä, kun näkee huolen rakkaiden katseissa

Polttelu kurkussa, kun oksentaa
Ottelu henkisen ja fyysisen täydellisyyden yhdistämiseksi ja niiden välillä
Likainen itseinho
Turhauttava painon jojottelu
Tappava odotus ennen täydellisyyttä
Ankea yksinäisyys, joka ajoittain valtaa mieleni.
Ajoittainen unelmointi, jonka ei tahtoisi loppuvan koskaan, jonne tahtoo hukkua
Sydäntäni .

Begging you to love yourself,
FF (Fat or Fairy)