Asioita, joiden takia on vaikea nukahtaa

En minä osaa nimetä niitä, en oikeastaan. Ne ovat aavistuksia kaipauksesta, äänekkään mielen yksinäisyyttä.
Mietin kummallisia asioita, kuten sitä, kuinka vasen käteni on turha, oikealla kädelläni minä kirjoitan, poltan tupakkaa ja laitan itseni antamaan ylen, yhä uudestaan.
Sitten muistan, että juuri vasen käteni pitelee paperia tai tulitikkuaskia tai hiuksiani.

Minä kirjoitan kun minulla on ikävä. Kun vaivun epätoivoon sen edessä, kuinka ja miten tavanomaisesti syödään, kuinka ja miten minä en enää jaksaisi huolehtia ja välittää jostakin sellaisesta, jonka pitäisi tulla luonnostaan. En minä halua suhtautua ruokaan kuin paranoiaan vaipuva uskovainen, en minä tahdo viettää aikaani laskien kaloreita kuin rukouksia. En minä jaksa sellaista kiihkomielisyyttä. Ja ennen kaikkea, en minä missään nimessä tahdo olla kiinni jossain sellaisessa kuin ruumiillisuudessa juuri tällä tavalla: yksin ja taistellen iljettävän kehonkuvan kanssa.
   Se on uskomatonta, se, kuinka minä en vieläkään unohda, kuinka yhtenä hetkenä minä katselen napakoruani ja näen, että nahka on lonkkaluiden päällä, että näen suoran kaistaleen, joka johtaa alaruumiini ylä- ja alamäille ja päättyvät varpaiden kymmeneen oksaan. Näen vain, että tällainen on minun kehoni. Ja sitten räpäytän silmiäni ja se tunne vatsanpohjassa, se karmea kiristyminen, se tunne kun on pakko raapia ihoa, kuinka yht'äkkiä on muuttunut hajoamispisteessä olevaksi rakennelmaksi pehmeyttä, joka upottaa ja sumentaa katseen.
   Siinäpä yksi, minun on vaikea nukahtaa kun on alinomaan työnnettävä peittoa reisien väliin, etten vahingossakaan tuntisi niitä toisiaan vasten, kuten minun on etsittävä itsestäni vaatteiden läpi kohtia, joista ei saa kiinni, ja kovia kulmia, joita kankaat eivät pehmennä. Jos en löydä niitä, lävitseni kulkee puistatuksia, enkä osaa olla.

Niinpä juuri nyt, väsyneenä ja uneliaana, minä en saa unta ja kaipaan merirosvoja ja keveyttä, aikalailla vääriä asioita.
   Se, kuinka aina palaan kaipaamaan merirosvoja kertoo kaiketi vain siitä, kuinka kyvytön olenkaan elämään hetkessä, etsimään oman aikani satamia ja purjelaivoja, oman aikani merenkävijöitä, sillä sen sijaan saan itselleni aikaan uskomattoman kurjan olon sillä, että kuvittelen merenulapoita ja miekkatappeluita, joita käytiin satoja vuosia sitten, vaikka en edes tahtoisi miekkailla, en sillä tavalla, millaista se on oikeasti ollut.
   Se kuinka kaipaan keveyttä kertoo siitä, kuinka kehno olenkaan irtipäästämisessä, kuinka lukossa olen oman itseni kanssa, kuinka kurjan jumissa vanhoissa ajatuskuluissa ja toiveissa päivistä muutaman kahvikupillisen seurassa (siinä kaikki).

Minulla on onnekseni äänekäs mieli, joka leikkii hiljaista vähän väliä, ja minä saan kirjoitettua ja mietittyä suurempiakin asioita, mutta jos minä oksennan, tiedän nykyään, etten tee sitä minkään kovinkaan suuren edestä, ja jos minä poltan heti sen jälkeen, se on jotta voisin kokea olevani kevyt, liian kevyt ja sellainen, joka ei ole katsonutkaan ruokaa vuorokausiin ja uskoo, että siinä on kaiken vahvuuden ydin.

Kuinka surkeaa onkaan, että minä vietän päiväkausia ajatellen, enkä siltikään kehity siinä edes niin hyväksi, että osaisin muutamia kurjia ajatussyklejä purkaa.

Nukkumaan,
toivottavasti edes joku nukahtaa
FF

Voittaaksesi on sinun löydettävä ymmärrys. A.k.a 1# päivä

No, eilinen onnistumisten päivä.

Mä taidan onnistua. Päästä sinne, minne tahdon.
Ehkä joku päivä, voin halata peilin kylmää pintaa ja hymyillä. Piirtää lasin huuruun sanat "Olet kaunis".
Kävellä peilin ohi katsomatta.
Miettiä vain auringon heijastusta sielussasi.


Eilen aamulla en edes syönyt mitään. Yritin, ei tehnyt mieli. Ei tehnyt mieli.

Tänään söin vain kuivattuja luumuja, vähän salaattia ja join hurjasti vettä. Loput purjosin. Ne olin syönyt vain perheeni takia.

Kyllä mulle tuli pari kertaa nälkä ja vatsa valitti, mutta silloin mä vaan katsoin ruokaani, join vettä, tein lihasliikkeitä ja mietin peilin edessä, kuinka paljon paremmalta musta sitten tuntuu, kun olen tavoitteessani. Etsin sormillani myös luitani ja lopulta lähdin lenkille.
Oli ihanaa, kuinka luut tuntuivat sormien välissä. Oli ihanaa, kuinka kukaan ei ole vielä oikein huolestunut. 
Lenkki meni todella hyvin kotitöillä ansaituilla lenkkikengillä. Juoksin aivan varmasti 10 km. Ja verryttelin ja kävelin. Olin liekeissä :D. Illalla ehdin jo ottaa eteeni suklaa keksejä ja kaakaota, mutta toistin aiemman rituaalin ja annoin ne pikkusiskolle. Annoin. Suklaani. Pikkusiskolle!

You, my dear chocolate, are no longer my master!

Poistin "Hyvä päivä..." tekstini, koska mietin pitkään toissailtana ja ymmärsin, että olin aivan hakoteillä! "Hyvä päivä..." -tekstissäni ihanan, kauniin ystäväni synttärien kuvailemisen lisäksi olin yrittänyt selittää miksi olin saanut anoreksian ja bulimian. Syyt, jotka siinä esitin olivat vain asioita, jotka olivat satuttaneet minua. Saaneet minut tuntemaan itseni huonommaksi. Tottakai, pitkäaikainen suuri ihastus, joka päättyy selittämättä ottaa kipeää. Ihastus, joka valehtelee päin naamaa ja tanssittaa muita tyttöjä ottaa kipeää. Kännisen ensisuudelman merkitsemattömyys ottaa kipeää. Se, että sinua juuri ennen yläasteelle siirtymistä haukutaan aivan lähipiirissä lihonneeksi ja läskiksi ottaa kipeää. Tuollaiset asiat järkyttää syvästi. 
Se, että ottaa niin paljon vastuuta ja katsoo sivusta muiden kärsimyksestä, Äiti Maan hyvinvoinnista, eläintenoikeudesta ja ilon, rauhan ja rakkauden sanoman levittämisestä ottaa voimille. Se, että syyttää itseään kaikesta ottaa voimille.  Ei syö lihaa, jottei tuottaisi tuskaa. Se on hyvä päätös, mutta sitten tulee itsekäs olo, mitä tahansa syökin, kun monilla ei ole mitään. Sekin ottaa voimille. 
Se, että ymmärtää olevansa outolintu, erilainen, oudoksuttu, vääränlainen, vastatuuleenkulkija sekin ottaa kipeää ja voimille.
Loppujen lopuksi olen myös dramaqueen, liioittelija ja taiteilijamainen. 
Otan kaiken raskaasti. 
Enkä ole koskaan pitänyt itseäni kauniina, vaikka mielestäni en ole paha ihminen. Haluan, että se, että haluan hyvää kuvastuu pinnalle. Jos on laiha on niin vähän. Luut, nahka ja sydän ja sielu. On kaunis. Minun mittapuullani kaikki ovat kauniita sellaisina, kuin ovat paitsi....
Minä.
Totuus on, ettei minulla ole pätevää syytä olla anorektinen, ei kellään tarvi olla. Jokaisella on tarina ja joidenkin tarina vain sattuu saamaan tällaisia mutkia matkaan. 


"Anoreksia, tuo kevyt puhalllus, joka sotkeutuu taiteilijasieluisten tyttöjen hiuksiin ja tekee solmuja heidän sieluunsa. Kirkastaa kyyneleet. Se sanoo sinulle, "ei tarpeeksi ja silti liikaa". Se näyttää paremman paikan. Paremman minä -hahmon."


Olin jo aiemmin yrittänyt laihduttaa, mutten tosissani, vain kiinteytyä. Sitten yksi päivä jokin lopullisesti napsahti. Ensin oli se lääkärinvastaanotto, jossa minut punnittiin. 52,5 kiloa. 162 cm. Olin järkyttynyt enkä pystynyt edes valehtelemaan, kun lääkäri kysyi mielipidettäni. Sanoin : "Ainakin olen kasvanut pari senttiä...". Sen jälkeen aloin todella miettiä laihdutusta ja vihasin peilikuvaani yhä enemmän. Olin pitkään ennen lääkäriäkin mielessäni piirrellyt parempaa paikkaa, kauniimpaa minua. Minä, keijukaisena, juoksemalla kirsikanterälehtien täyttämällä polulla jattäen jälkeeni vain sulotuulahduksen. Aurinko paistaa lävitseni ja luo sateenkaaria. Minulla on lämmin.yhtenä aamuna näin lehdessä artikkelin anoreksiasta. Näin ensin vain kuvat ja ajattelin: "Voi, kuinka he ovat kauniita." Sitten näin otsikon ja järkytyin. Pistin lehden pois luettuani otsikon alla olleen lauseen "Varoitus! Jos sinä tai joku läheisesi pitää näiden kuvien esittämiä vartaloita kauniina tai tavoiteltavina kannattaa pitää silmät auki hänen tilanteestaan." Viikkoja kului pari. Olin itkenyt öitä ihastuksen takia. Olin väsynyt ja eksyksissä. Minua kohdeltiin yhä outolintuna koulussa, vaikka minulla oli ystäviä. Numeroni laskivat, vaikka todella vähäsen, minua stressasi ja en pitänyt itsestäni. Näin niin paljon pahuutta ja koitin auttaa kaikkia. Mutta voi kun en tosiaankaan pitänyt itsestäni! Muista kai parhaiten sen hetken ennen kuoroharjoituksia, kun huusin peilikuvalleni inhon vallassa. Olin miettinyt edellisenä yönä, että jos olisin kauniimpi, ei outuoudestani niin välitettäisi. (Se luulo oli jotenkin oikea..?) Istuin sängylläni juuri enne harjoituksiin lähtöä ja puristin reisiäni ja niistä tulin niin pienet. Ja minua hymyilytti. Olin päivän syömättä. Minua hymyilytti. Siitä kai ei ollut paluuta. Aloin punnita ruokani. Miettiä kaloreita , kuntoilla liikaa. Kiloja lähti, mutta kasvoin vielä pituutta. 
En nähnyt enää mitään kaunista ruumiissani. Olin ja olen epäonnistunut omissa silmissäni.
Aloin pitää blogia. 
Aika hämyisä alku. Ja jotenkin se on vaan koko ajan syventynyt. Pahentunut. Mut, en mä enää halua parantua.
 En mä halua apua, en tahdo että kukaan löytää ihmepilleriä tähän sairauteen, joka on niin julma ja samalla niin kaunis.

Begging you to love yourself,
FF (Fat or Fairy)

Haha...

"Ah la la la la la life is wonderful
ha la la la la love is magical
halalalallaaa life is fairytale
ah la la la la laa...

But I'm in love with a fairytale
even though it hurts,
'cause I don't care if I lose my mind,
I'm allready cursed!"
-Jason Mraz -Life is Wonderful / Alexander Rybak -Fairytale

(siinä osa tekemästäni mash upista = kaksi laulua yhdeksi)
Kuvaa hyvin mun elämää.

En oo surullinen, vaikka en hypi ilosta.
Kaikki on ihan hyvin. Mä oon todella hämmentynyt kyläkin ja tuntuu joskus, kuin maailma tekis mulle näin:

usein päättyen sitn seuraavaan tilanteeseen:

Mutta joskus, joka tuntuu niin harvinaiselta, mutta tapahtuukin hyvin useasti käy näin:

silloin kun sitä vähiten odotat.
Silloin, kun sydämesi ottaa uuden iskun vastaan.
Kun jokainen sydänsuru on toinen toistaan painavampi.
Kun luulet, ettei koskaan mitään hyvää enää tule olemaan,
ettei aurinko paista risukasaan.
Kun olet jo valmis päättämään päiväsi.
Olet jo luovuttanut rakkauden etsimisessä.
Silloin maailma halaa sinua.
Nostaa hymyn huulillesi.
Saa sinut nauramaan,
kovaa.
OLEMAAN VILLI; VAPAA; ILOINEN= NUORI !!

Hautaamaan surut syvemmälle sydämeen, ottamaan vastaan tarjouksen, joka ei välttämättä ollut ensimmäinen vaihtoehtosi. Ehkä vielä joku päivä, vaikken saisi noin toivoa. Pitäisihän minun ymmärtää, että näin on parempi.

Tuokin minua hämmentää.
Miksi? Miksi minulle? Miksi silloin?
Ehkä se selviää vielä joskus.

Mitä syömiseen tulee: olen synnynnäinen läski, joka rakastaa leipomista! Leipominen vain muille on sula mahdottomuus :( mutta ainakin olen työskennellyt ruokani eteen. Yritän kuitenkin vähentää... Vaikka muut sanovat "Liian vähän". Bulimia repii sydäntäni ja nuoruuttani, manipuloi jo suurelta osin elämääni. Joskus.
En saa sitä menemään pois. Aina täyden olon iskiessä minulle tulee inhottava olo ja...
:(
Olin paniikissa koko kylppäriremonttimme ajan :P

World here I am

Believe.

I believed. I might not fly yet, but every day I'm closer.
Whén I saw that photo, I couldn't believe my eyes.
"Is that me?"
And it was.
It might have been PAINFULL, it might have been SLOW, it might have been CRAZY, but it is all worth it.
I am not perfection, but I can make it happen.
I BELIEVE.


Elämä on jälleen ollut yhtä vuoristorataa.
Järkytyin, kun huomasin ympyrän sulkeutuneen.
Déjà vu.
Jotain kamalaa tapahtuu-> vihaan itseäni -> syytän jotakuta toista-> vihaan itseäni -> hyväksyn tilanteen -> ihana vaihe -> pommi tiputetaan niskaan -> vihaan itseäni ...
Ymmärrättekö kaavan?
Viimeksi kun näin kävi eksyin täysin. Löysin Anan ja Mian.
Tällä kertaa jotenkin olin osannut tätä odottaa ja hyväksyin asian hiljaisemmin.
Tottakai se otti kipeää, mutta pommin olin jo tuntenut, se vain vahvisti luuloni.
Se, mitä tapahtui HÄNEN kanssaan oli minun syytäni.
Koska olen mikä olen.
Joten en enää voi vihata häntä.
Nyt tiedän syyn, vaikkei hän sitä itse sanonutkaan.
Tiedolla on pohja tällä kertaa.

Mä nyt olen tämmöinen,
pyydän anteeksi.
Tiedän etten mä kulje samaa tietä kuin muut,
tiedän että olen outo.
Tiedän, että sitä voi joskus olla vaikea hyväksyä.
Joskus ihmiset, johon luotit, joista todella pidät kerovat sinulle totuuden itsestäsi.
Ja sinä, joka olet sen jo pitkään tiennyt ja silti toivonut, että se on okei.
Sinä putoat.
Sinä itket yön, ehkä toisenkin.
Ja sitten taas jotain odottamatonta tapahtuu.
Itku vaihtui hämmenykseen,
sota sydämiin.
?????????????????????????????????????????????????????????????????????
En tiedä miten.
Sinulle kerrotaan, että sinulla on ystävä.
Ystävä, joka on pahoillaan.
Ei se ehkä ole paljoa monen mielestä.
Se voi kuitenkin tuntua maailmalta.

PAM (taas)
Pelottaa.


Mutta kai se on hyvä.
Mitä olen tekemässä?

Vihasin niin paljon tänään itseäni, kerrassaan iljetin itseäni, joten pukeuduin "telttaan" ja en syönyt. En antanut itselleni hetken rauhaa. En syönyt edes kavereideni edessä.
Huomasin  kuitenkin laihtuneeni :)
Aurinko paistaa risukasaankin :)

Anteeksi hämärähkö teksti, ehkä jaksan joskus selittää :)
nyt olen kuitenkin uupunut.
Olen selvittänyt osan suttuista lankakerää.
Loppu jää huomiselle.
Älä sotkeudu uudestaan.


Begging you to love yourself,
FF (fat or fairy)

Niin ohutta ja niin särkyvää...

Mieleeni tulvahti kaksisataamiljoonaakuusikymmentäyhdeksäntuhattakolmesataaviisikymmentäkaksi ja kolme neljäsosaa ajatusta, kun seisoin keskellä huonetta ja äitini yhtäkkiä sanoi: "Voi! Katsos häntä! Keskeltä niin ohut, että pian särkyy!" Ihmeekseni ääntä ei painanut huoli, ehkä se kätkeytyi mukavampien ajatusten viittaan, joka on tehty niin paksusta satiinista, ettei sen läpi pääse huolen nuolet. Olin iloinen. Siitä olen varma. On ihanaa kuulla olevansa särkyvää. Kuin posliininukke. Olin huolestunut. Siitäkin olin varma. Pelkäsin lihovani. Ja pelkäsin olevani sokea. Värisokea. Jos on värisokea, ei voi nähdä kauneutta. Minä olen värisokea itselleni.
Jos pysyn sokeana, en tule koskaan näkemään "häntä". Häntä, joksi kaikki minua väittävät.
Lasia, joka on päällystetty silkillä.
En koskaan tule huomaamaan, että juuri saapunut ensimmäinen tanssiaismekkoni sopii minulle, kuten minulle sanotaan.
En tule näkemään eroa entisen minäni ja nykyisen välillä, vaikka minulle toistellaan, että eroa on.

Anoreksia on sokeutta. Sokeuden lisäksi värisokeutta, joka vaanii haaveilevia taiteilijatyttöjä nurkan takana, tarttuu heidän pensseliinsä, sanoituksiinsa, tanssiliikkeisiinsä ja takkuihin heidän hiuksissaan. Maalaa taulut harmaalla, sanoitukset tuskalla, tanssiliikkeet raskaudella. Harmaalla jokaisesta surullisesta sielusta ja ajatuksesta maanpäällä, ihmisestä ilman vastarakkautta, tuskalla kaikesta pahasta ja itsekkäästä, jota ihminen tekee, tai tuskalla menetyksestä ja raskaudella syyllisyydestä kaikkeen tuohon, omaan epätäydellisyyteensä, ajatukseen, että on paha, ruma, viallinen, epätäydellinen, vaikkei niin olisi. Taakka painaa. Sen tahtoo pois Siksi alkaa tavoitella tähtiä. Olla syömättä, jotta voisi leppeän yötuulen mukana lentää tähtiin.
                                          Olla syömättä rakkaudesta ja myötätunnosta nälkäisiin.
                                           Olla syömättä, jottei tarvitsisi enää olla osa pahuutta.
                                            Olla syömättä rakkauden, rakastamisen ja rakastetuksi tulrmisen tähden.
Laihtua, jotta olisi niin kevyt, ettei taakka enää löytäsi sinua, niin ohut, että kun käännyt olet yksi auringonsäde.
Tämä itse sulatettu
Laihtua jopa tuskien kautta, koska ne loppuvat. Loppuvat täydellisyyteen.
Ajoittainen pisto sydämen puolella hengittäessä
Ajoittainen huimaus, kun jättää syömättä
Väsymys, kun ei enää jaksaisi taistella.
Avotuli sydämessä, kun näkee huolen rakkaiden katseissa

Polttelu kurkussa, kun oksentaa
Ottelu henkisen ja fyysisen täydellisyyden yhdistämiseksi ja niiden välillä
Likainen itseinho
Turhauttava painon jojottelu
Tappava odotus ennen täydellisyyttä
Ankea yksinäisyys, joka ajoittain valtaa mieleni.
Ajoittainen unelmointi, jonka ei tahtoisi loppuvan koskaan, jonne tahtoo hukkua
Sydäntäni .

Begging you to love yourself,
FF (Fat or Fairy)