Ikävä...

Mulla on ikävä...
Tätä blogia,
tätä aikaa,
tätä elämää...
Joten olen kai sekaisin.
Aivan sama.
Tahdon olla sekaisin RAUHASSA.
<3
Se uusi blogi,
nykyinen aika,
uusi elämä,
on yksistään jo hyvä.
Eli miksi minun tarvisi olla siinä mukana?
Minä tuhrin koko idean tuosta PARANTUMISINTOISESTA maailmasta.
Minä en ole PARANTUMISINTOINEN.
Anteeksi,
mutta en ole.
En osaa olla.
Painon sain laskemaan takaisin hyviin lukemiin viikonlopun aikana.
RUOKASUUNNITELMASTA PASKAT!
Miksi?

En tiedä.

Tarvitsen kai vain jonkin ihmeparannuksen,
mutta se on hankala löytää:
se on sisälläni.
Jossain.

EDIT:
Anteeksi taas, mutta nyt kyllä jäi kaikki parantumismietiskely pois.
Ystäväni juuri sanoi minulle, että olen lihonut.
VOI VITTU SAATANA!
VAAN KILO EROA JA SILTI KAIKKI JO NÄKEE SEN?
JA SILTI, SILTI NE HALUAA ETTÄ PAINAISIN YLI 50 KILOA?
Joo, haistakaa paska vaan. 
Kysyin ihan suoraan parhaalta ystävältäni:
"Oonko mä lihonu?"
"Helmi et oo!"
"Tai oot, mut hyvällä tavalla."
"Sä oot menossa hyvään suuntaan rakas :)"
"Eli oon."
En jääny lukemaan enempää, poistuin vaan facesta.
KIITOS SOSIAALINEN MEDIA; ET LAITTANUT MINUA KOKEMAAN TUOTAKAAN TILANNETTA TODELLISESTI.
Ihmiset: 1 kilo. Ja sekö jo näkyy mussa? 1 vitun kilo. 1000 grammaa.
1000 kertaa luuseri.
1000 kertaa ei mitään.
Ja: miksi kaikki hokevat, että "Kyllä tästä vielä tulee jotain hyvää!" "Oot taistellut niin hienosti!" "Ollaan menossa oikeaan suuntaan!" Silloin kun paino nousee 100 grammaa. Sanonpa suoraan, että SIITÄ mulle tulee vitunmoinen häviäjäfiilis. 100 grammaa tuntuu kymmenkertaiselta.
Enkä mä oo menossa parempaan suuntaan.
Mä oon paskempi kuin koskaan.
Kaikki on kurjempaa kuin koskaan.

Haha...

"Ah la la la la la life is wonderful
ha la la la la love is magical
halalalallaaa life is fairytale
ah la la la la laa...

But I'm in love with a fairytale
even though it hurts,
'cause I don't care if I lose my mind,
I'm allready cursed!"
-Jason Mraz -Life is Wonderful / Alexander Rybak -Fairytale

(siinä osa tekemästäni mash upista = kaksi laulua yhdeksi)
Kuvaa hyvin mun elämää.

En oo surullinen, vaikka en hypi ilosta.
Kaikki on ihan hyvin. Mä oon todella hämmentynyt kyläkin ja tuntuu joskus, kuin maailma tekis mulle näin:

usein päättyen sitn seuraavaan tilanteeseen:

Mutta joskus, joka tuntuu niin harvinaiselta, mutta tapahtuukin hyvin useasti käy näin:

silloin kun sitä vähiten odotat.
Silloin, kun sydämesi ottaa uuden iskun vastaan.
Kun jokainen sydänsuru on toinen toistaan painavampi.
Kun luulet, ettei koskaan mitään hyvää enää tule olemaan,
ettei aurinko paista risukasaan.
Kun olet jo valmis päättämään päiväsi.
Olet jo luovuttanut rakkauden etsimisessä.
Silloin maailma halaa sinua.
Nostaa hymyn huulillesi.
Saa sinut nauramaan,
kovaa.
OLEMAAN VILLI; VAPAA; ILOINEN= NUORI !!

Hautaamaan surut syvemmälle sydämeen, ottamaan vastaan tarjouksen, joka ei välttämättä ollut ensimmäinen vaihtoehtosi. Ehkä vielä joku päivä, vaikken saisi noin toivoa. Pitäisihän minun ymmärtää, että näin on parempi.

Tuokin minua hämmentää.
Miksi? Miksi minulle? Miksi silloin?
Ehkä se selviää vielä joskus.

Mitä syömiseen tulee: olen synnynnäinen läski, joka rakastaa leipomista! Leipominen vain muille on sula mahdottomuus :( mutta ainakin olen työskennellyt ruokani eteen. Yritän kuitenkin vähentää... Vaikka muut sanovat "Liian vähän". Bulimia repii sydäntäni ja nuoruuttani, manipuloi jo suurelta osin elämääni. Joskus.
En saa sitä menemään pois. Aina täyden olon iskiessä minulle tulee inhottava olo ja...
:(
Olin paniikissa koko kylppäriremonttimme ajan :P

World here I am

Believe.

I believed. I might not fly yet, but every day I'm closer.
Whén I saw that photo, I couldn't believe my eyes.
"Is that me?"
And it was.
It might have been PAINFULL, it might have been SLOW, it might have been CRAZY, but it is all worth it.
I am not perfection, but I can make it happen.
I BELIEVE.


Elämä on jälleen ollut yhtä vuoristorataa.
Järkytyin, kun huomasin ympyrän sulkeutuneen.
Déjà vu.
Jotain kamalaa tapahtuu-> vihaan itseäni -> syytän jotakuta toista-> vihaan itseäni -> hyväksyn tilanteen -> ihana vaihe -> pommi tiputetaan niskaan -> vihaan itseäni ...
Ymmärrättekö kaavan?
Viimeksi kun näin kävi eksyin täysin. Löysin Anan ja Mian.
Tällä kertaa jotenkin olin osannut tätä odottaa ja hyväksyin asian hiljaisemmin.
Tottakai se otti kipeää, mutta pommin olin jo tuntenut, se vain vahvisti luuloni.
Se, mitä tapahtui HÄNEN kanssaan oli minun syytäni.
Koska olen mikä olen.
Joten en enää voi vihata häntä.
Nyt tiedän syyn, vaikkei hän sitä itse sanonutkaan.
Tiedolla on pohja tällä kertaa.

Mä nyt olen tämmöinen,
pyydän anteeksi.
Tiedän etten mä kulje samaa tietä kuin muut,
tiedän että olen outo.
Tiedän, että sitä voi joskus olla vaikea hyväksyä.
Joskus ihmiset, johon luotit, joista todella pidät kerovat sinulle totuuden itsestäsi.
Ja sinä, joka olet sen jo pitkään tiennyt ja silti toivonut, että se on okei.
Sinä putoat.
Sinä itket yön, ehkä toisenkin.
Ja sitten taas jotain odottamatonta tapahtuu.
Itku vaihtui hämmenykseen,
sota sydämiin.
?????????????????????????????????????????????????????????????????????
En tiedä miten.
Sinulle kerrotaan, että sinulla on ystävä.
Ystävä, joka on pahoillaan.
Ei se ehkä ole paljoa monen mielestä.
Se voi kuitenkin tuntua maailmalta.

PAM (taas)
Pelottaa.


Mutta kai se on hyvä.
Mitä olen tekemässä?

Vihasin niin paljon tänään itseäni, kerrassaan iljetin itseäni, joten pukeuduin "telttaan" ja en syönyt. En antanut itselleni hetken rauhaa. En syönyt edes kavereideni edessä.
Huomasin  kuitenkin laihtuneeni :)
Aurinko paistaa risukasaankin :)

Anteeksi hämärähkö teksti, ehkä jaksan joskus selittää :)
nyt olen kuitenkin uupunut.
Olen selvittänyt osan suttuista lankakerää.
Loppu jää huomiselle.
Älä sotkeudu uudestaan.


Begging you to love yourself,
FF (fat or fairy)

Niin ohutta ja niin särkyvää...

Mieleeni tulvahti kaksisataamiljoonaakuusikymmentäyhdeksäntuhattakolmesataaviisikymmentäkaksi ja kolme neljäsosaa ajatusta, kun seisoin keskellä huonetta ja äitini yhtäkkiä sanoi: "Voi! Katsos häntä! Keskeltä niin ohut, että pian särkyy!" Ihmeekseni ääntä ei painanut huoli, ehkä se kätkeytyi mukavampien ajatusten viittaan, joka on tehty niin paksusta satiinista, ettei sen läpi pääse huolen nuolet. Olin iloinen. Siitä olen varma. On ihanaa kuulla olevansa särkyvää. Kuin posliininukke. Olin huolestunut. Siitäkin olin varma. Pelkäsin lihovani. Ja pelkäsin olevani sokea. Värisokea. Jos on värisokea, ei voi nähdä kauneutta. Minä olen värisokea itselleni.
Jos pysyn sokeana, en tule koskaan näkemään "häntä". Häntä, joksi kaikki minua väittävät.
Lasia, joka on päällystetty silkillä.
En koskaan tule huomaamaan, että juuri saapunut ensimmäinen tanssiaismekkoni sopii minulle, kuten minulle sanotaan.
En tule näkemään eroa entisen minäni ja nykyisen välillä, vaikka minulle toistellaan, että eroa on.

Anoreksia on sokeutta. Sokeuden lisäksi värisokeutta, joka vaanii haaveilevia taiteilijatyttöjä nurkan takana, tarttuu heidän pensseliinsä, sanoituksiinsa, tanssiliikkeisiinsä ja takkuihin heidän hiuksissaan. Maalaa taulut harmaalla, sanoitukset tuskalla, tanssiliikkeet raskaudella. Harmaalla jokaisesta surullisesta sielusta ja ajatuksesta maanpäällä, ihmisestä ilman vastarakkautta, tuskalla kaikesta pahasta ja itsekkäästä, jota ihminen tekee, tai tuskalla menetyksestä ja raskaudella syyllisyydestä kaikkeen tuohon, omaan epätäydellisyyteensä, ajatukseen, että on paha, ruma, viallinen, epätäydellinen, vaikkei niin olisi. Taakka painaa. Sen tahtoo pois Siksi alkaa tavoitella tähtiä. Olla syömättä, jotta voisi leppeän yötuulen mukana lentää tähtiin.
                                          Olla syömättä rakkaudesta ja myötätunnosta nälkäisiin.
                                           Olla syömättä, jottei tarvitsisi enää olla osa pahuutta.
                                            Olla syömättä rakkauden, rakastamisen ja rakastetuksi tulrmisen tähden.
Laihtua, jotta olisi niin kevyt, ettei taakka enää löytäsi sinua, niin ohut, että kun käännyt olet yksi auringonsäde.
Tämä itse sulatettu
Laihtua jopa tuskien kautta, koska ne loppuvat. Loppuvat täydellisyyteen.
Ajoittainen pisto sydämen puolella hengittäessä
Ajoittainen huimaus, kun jättää syömättä
Väsymys, kun ei enää jaksaisi taistella.
Avotuli sydämessä, kun näkee huolen rakkaiden katseissa

Polttelu kurkussa, kun oksentaa
Ottelu henkisen ja fyysisen täydellisyyden yhdistämiseksi ja niiden välillä
Likainen itseinho
Turhauttava painon jojottelu
Tappava odotus ennen täydellisyyttä
Ankea yksinäisyys, joka ajoittain valtaa mieleni.
Ajoittainen unelmointi, jonka ei tahtoisi loppuvan koskaan, jonne tahtoo hukkua
Sydäntäni .

Begging you to love yourself,
FF (Fat or Fairy)