Ikävä...

Mulla on ikävä...
Tätä blogia,
tätä aikaa,
tätä elämää...
Joten olen kai sekaisin.
Aivan sama.
Tahdon olla sekaisin RAUHASSA.
<3
Se uusi blogi,
nykyinen aika,
uusi elämä,
on yksistään jo hyvä.
Eli miksi minun tarvisi olla siinä mukana?
Minä tuhrin koko idean tuosta PARANTUMISINTOISESTA maailmasta.
Minä en ole PARANTUMISINTOINEN.
Anteeksi,
mutta en ole.
En osaa olla.
Painon sain laskemaan takaisin hyviin lukemiin viikonlopun aikana.
RUOKASUUNNITELMASTA PASKAT!
Miksi?

En tiedä.

Tarvitsen kai vain jonkin ihmeparannuksen,
mutta se on hankala löytää:
se on sisälläni.
Jossain.

EDIT:
Anteeksi taas, mutta nyt kyllä jäi kaikki parantumismietiskely pois.
Ystäväni juuri sanoi minulle, että olen lihonut.
VOI VITTU SAATANA!
VAAN KILO EROA JA SILTI KAIKKI JO NÄKEE SEN?
JA SILTI, SILTI NE HALUAA ETTÄ PAINAISIN YLI 50 KILOA?
Joo, haistakaa paska vaan. 
Kysyin ihan suoraan parhaalta ystävältäni:
"Oonko mä lihonu?"
"Helmi et oo!"
"Tai oot, mut hyvällä tavalla."
"Sä oot menossa hyvään suuntaan rakas :)"
"Eli oon."
En jääny lukemaan enempää, poistuin vaan facesta.
KIITOS SOSIAALINEN MEDIA; ET LAITTANUT MINUA KOKEMAAN TUOTAKAAN TILANNETTA TODELLISESTI.
Ihmiset: 1 kilo. Ja sekö jo näkyy mussa? 1 vitun kilo. 1000 grammaa.
1000 kertaa luuseri.
1000 kertaa ei mitään.
Ja: miksi kaikki hokevat, että "Kyllä tästä vielä tulee jotain hyvää!" "Oot taistellut niin hienosti!" "Ollaan menossa oikeaan suuntaan!" Silloin kun paino nousee 100 grammaa. Sanonpa suoraan, että SIITÄ mulle tulee vitunmoinen häviäjäfiilis. 100 grammaa tuntuu kymmenkertaiselta.
Enkä mä oo menossa parempaan suuntaan.
Mä oon paskempi kuin koskaan.
Kaikki on kurjempaa kuin koskaan.

Talviunille vetäytyvä karhu kirjoitti kirjeen kylmissään...

(8.8.2012)
Rakas Ana,

mitä tänään tapahtui? 
Heräsinin myöhään ja punnitsin itseni. Paino oli 46.3 <3 ja tahdoin kiittää sinua paastoamalla, mutta kummallisin olo hyökyi ylitseni estäen sen.
Sellainen olo saattaisi olla kuolevalla.
Sinä olit läsnä. Katsoit jäisesti lävitseni, etkö niin? Seurasit raskasta huohotustani veden poristessa, suljit korvani jäisillä käsilläsi, kuljetit minut rajalle, jossa tuoksui makea Chai -tee, maito ja stevia. Hymyilit hiuksiani vasten askeleitteni täristessä ja pääni muuttuessa kevyemmäksi sinun kannatuksessasi.
Olit kämmenissäni, jotka kohtasivat maton pörröisen nukan, silmissä, jotka kohtasivat väsyneet kasvot kylpyhuoneen peilissa, kelmeässä valossa.
Sinä painoit kyntesi ranteeni ihoon kun repäisin puolikkaan ruisleivästä ja kosketin sitä voiveitsellä. Karjuit päässäni kuin raivoava peto, kun hampaani upposivat pehmeään juustoon, nahistuneeseen kurkkuun, rähmäiseen voihin ja sitkeään ruisleipään. Tuo vaatimattoman pieni voileipänen kuitenkin poisti minut rajalta.
Silmäni kostuivat tihkusateessa sinun raapaisuistasi, jotka tuntuivat sielussani.
Mutta Ana, sinä olet minä.
Minä olen sinä.
Joten, jotenkin minä rakastan sinua.
Vaikken rakasta itseäni.
Rakas Ana,
leikitään taas hippaa?
Minä annan sinun voittaa.
(Silloin minäkin voitan?)

Noin kirjoitin päivää ennen lukion alkua.
Nyt lukio on alkanut.

Masuni lukion alku aamuna.

Lähdössä koulutielle.

Mutta kaikki on toisin. Olen kuin talviunelle valmistunut karhu. Syksy aloittaa talveni. Uneni on anoreksia.
Ranskassa ollessani mahassani oli koko ajan kivi.
Siis, sileä ja valkoinen kivi, jota tuskaisena tunnustelin ruokailuiden jälkeen maaten sängylläni. Se kivi suli nopeasti pois.
Edes Ranskassa en saattanut pysäyttää itseäni oksentamasta.
Enkä Skotlannissa.
Enkä kotona.
Vaikka yritän.
Jos syön niin oksennan. Onni on, että nykyään syön yhä harvemmin. Lomillani nimittäin pohdin surumielisesti: "Miten niin syömättömyys on hankalaa? Se olisi ihanaa!"
Kotiin palattuani koko olemukseni nautti tästä syömättömyydestä. Minun ei ole enää nälkä.
Olen virallisesti lopettanut syömisen. Se tuntuu ihanalta. Keventävältä. 
Mutta sen jälkeen... Olen oppinut valehtelemaan. Niin että ihmisillä on helpompaa lähelläni. Sanon aina oikeat valheet ja skippaan päivällisen. Syötän ruokaa koiralle, joka odottaa pöydän alla. Sanon aina "Ei kiitos" jälkiruuille, välipaloille ja herkuille. JOs joku sanoo "leikkaa puokkiin", otan itselleni viidesosan.
Mutta tarjoan ihmisille ruokaa, tai ostan sitä heidän nähtensä.
Kuka tämä tyttö on?
Se ei koskaan syö, sillä on aina kylmä. Väsyttää melkein koko ajan. Kun muut tahtoo pelata korttia se vetää peiton päänsä yli ja käpertyy kokonaan sen sisään. Se ei tullut uimaan, koska sitä huvitti, vaan siksi, että oli juuri syönyt popcornin ja muisti, että kylmä vesi polttaa kaikista tehokkaimmin kaloreita.
Se ottaa ruokaa ja ujuttaa kätensä pöydän alle, jossa koira syö sen. 
Sen katse pyytää koko ajan apua. Silmät on väsyneet. 
Tuo olen minä. Se on Ana
Mutta välitänkö minä tuosta?
EN.
Minun aamupainoni oli 45.7 kg!
Minä olen onnistuja!
Minä pystyn tähän!
Minä rakastan lähimmäisiäni, mutta rakastan myös laskevaa numeroa vaa'assa ja paljastuvia luita ja kauhistuneita "Miten sä ootkin noin laiha!" -henkäyksiä.
Mutta peilikuvaani en rakasta.
(Tiedän, että kuvat ovat hirveitä, mutta vähän parempia kuin ennen?)

Koko.

Kylkiluut.

Luut.

Karmeat Koivet. KK.

What if I just fucking CAN NOT DO THIS? And silverlinings of life.

En mä tiiä.

En oikeen jaksa mitään

Mitään

Mitään 

Mitään
MITÄÄN

Silti teen vähän kaikkea 

kaikkea

kaikkea
KAIKKEA.

Ulkoisesti olen iloisempi kuin vuosiin, mutta minun tajuntani on syvempi kuin koskaan ja yhä useampi pelottava ja musta asia laikuttaa sitä. Silti siellä täällä kultaiset ja hopeat vivahdukset saattavat valaista koko olemukseni.

" Äkkiä lumen timanttinen pinta murtui ja murtumasta alkoi nousta varovasti, niin kovin varovasti vihreä varsi. Lopulta se pääsi koko komeuteensa ja kaikki lumi varisi sen päältä paljastaen koko kullankeltaisen loiston. Kevään ensimmäinen voikukka oli puhjennut. Kai minunkin sydämmessäni. Nähdessäni kaiken tuon valon en silti saattanut olla haikailematta menneisyyden sinisen synkkiin syövereihin, kaikessa susrullisuudessaan ja pelottavuudessaan majesteettisiin ja niin lumoavan kauniisiin. Katsahdin taakseni huoahtaen kaipuusta. Kyllä sielläkin moni asia säihkyi."

-Pieni katkelma yhdestä tulevasta tarinastani
En tahdo jättää menneisyyttä taakseni. En myöskään häntä, enkä yhtäkään sydämeeni tulleista arvista, mutta minusta tuntuu, etten näin ollen pääse eteenpäinkään. Olen rajalla haikaillen pimeään metsään, jossa kaunis, säihkyvä, muttä kylmä ja vaarallinenkin lumipeite hallitsee kaikkien niiden puiden suojassa, vaikka edessäniu on kultainen niitty täynnä heräilevää elämää ja loisteliasta kauneutta. Minä yksin istuskelen aidalla, joka erottaa nämä kaksi maailmaa. Täysin päättämättömänä. Tiputus kumpaankin suuntaan on ikuisuuden pituinen. 

En jaksa nyt parantua. Enkä laihtuakaan. En jaksa olla syömättä saati sitten syödä.

Olen täynnä kahteen suuntaan vetäviä ajatuksia, mutta siitä olen varma, että olen väsynyt etsimään. Antaa jonkun löytää minut. Antaa maailman löytää minut <3

Life is life
you got to live it
deal with it
and love it
eaven if it hurts you bad,
... but also learn to look at it from the outside,
when you're most in it
and try to find the silver lining in every dark cloud
as well as the dark side of each thing.
Only then can you see crystal clear.

Älkää huoliko siis. En ole surullinen, vaikken pursua onnea. Olen vain päättämätön nuori. Elämä on kuin nuudeli. :)

Begging you to love yourself,

FF (fat fairy)

1 dl raejuustoa...

(kyllä, se on blogin nimi)
No tänään oli disko. Disko ei ollut kaikista mahtavin, koska se loppui puolituntia etuajassa ja diskot saatetaan perua, koska siellä oli pari polttelijaa :(. Tyhmät ihmiset, jotka laittavat kehoonsa myrkkyjä pilaavat myös toisten ilon. Myöskään se yksi ei ollut siellä... Huonoitsetuntoisena tietenkin heti ajattelin, että se johtui siitä, että hän ei halunnut nähdä minua, eikä etenkään tanssia kanssani :(. Tiedän, että tuo on täysin sairasta, mutta minkäs teet. Sitäpaitsi, entä jos se on totta?
No, aletaan nyt kuitenkin käsittelemään otsikkoa:
Food diaries for today
Aamu: 1 dl raejuustoa, ei itseasiassa edes kokonainen,D-vitamiini pilleri ja rautapilleri. Teetä
Koulu: 2 rkl soijarouhe-kasvis keittoa. Vettä
Iltapäivä: Hasselpähkinä makukahvi Arnoldsista. En juonut kokonaan. Vettä
Ilta: Vettä, kaksi purkkaa.
Kalorit ;viholliset:
1 dl raejuustoa:n.  70 kcal
Tee: 2 kcal
2 rkl soijarouhekeittoa: n. 50 kcal
Makukahvi: n. 80 kcal
2 purkkaa: n. 4 kcal
syöty: 206 kcal!!!!
EN VOI USKOA TÄTÄ!!! Miettikää vielä, kuinka paljon kulutin, pyöräillessä useita kilometrejä, luistellessa koululiikassa, roudatessa DJ kamoja, tanssiessa ja siivotessa!

I think I've finally foud the key to succes. And it was in me, in my heart all the time.

Mikä oli sitten tulos? No, I am deeply proud of myself: läskeilyviikonlopun (kaverin sweet 16... oksensin vain kerran) jäljiltä oli paino 47,8 ,mutta suxee oli tämä: äsken mittaamani paino oli  46,8 eli KILON VÄHEMMÄN KUIN AAMULLA! Pääsen pian takaisin nälkäviikon ihanaan sulopainoon <3 (46,2 ja sitten lasketaan)
No, mitä tämä sitten on? Tämä on sitä, että nyt LOPPUI PELLEILY. MÄ EN JÄÄ RUMAKSI. MUSTA TULEE KAUNIS KEIJUKAINEN!

Dancing with the wind, not on it

Paino saa luvan tippua, koska mä haluan mun sisäisen itseni heijastuvan pinnalle. Miten sitten tähän pyrin? Hulluimmilla ihmedieeteillä, joista osa on omakeksimiäni, blogien teksteistä napattuja tai inspiraation aiheuttamia. Ensimmäinen on nimeltään: 1 dl raejuustoa. Perusajatus on oikeasti, että saat syödä 1 dl mitä tahdot (omalla vastuulla on päättää kalorit siis), juoda paljon vettä (minun tapauksessani teetä) ja aikuisten iloksi iltaruokaa, silloin kun ei ole muuta keinoa.En aio oksentaa, koska joskus rintaani alkaa pistää tuhottomasti, kuin rautapiikilä tökittäisiin. En minä sitä halua! Kokeilen kaikkea 5 päivän ajan (arkiviikko), koska viikonloppuisin joku varmasti huomaisi. Ainoa asia, jonka haluan ihmisten huomaavan on aleneva painoni, pienenevät mittani ja luuni, niin kauan kun he eivät yritä minua estää. Huomenna tahtoisin syödä jotakin oikein hyvää, sen desin verran. Olisikohan pinkki hillo hyvä kiitos menestyksestäni?

<3

Lisäksi se alentaa pieninä määrinä painoa, koska se poistaa vettä kehosta. On olemassa sellainen dieettikin, kuin "Jello diet", mutta hankala oisi uskoa sen toimivuuteen... Toisaalta NAM ja ois ihana koittaa!

One day I'll have the courage to fly, one dayI'll open my wings and finally love myself as I am closer to heaven than ever.

Beggin you to love yourself,

FF (fat or fairy)

(kuvat weheartit.com :ista)