Minä olen yrittänyt

Minä olen yrittänyt saada lupaamaani projektia eteenpäin, olen yrittänyt itse päästä eteenpäin, ja olen yrittänyt paljon kaikenlaista siinä sivussa.

Minä olen muuttanut omilleni ja kirjoittanut paljon. Olen tavannut uusia ihmisiä ja tullut täysi-ikäiseksi. Olen melkein ensimmäisen runokokoelmani lopussa.

Minä olen alkanut tupakoida, lopettanut psykologilla käymisen, ollut humalassa ja krapulassa ja ties missä muussa ties kuinka usein. Minä olen ollut korkealla.

Ja sitten käsittämättömän matalalla.

Tiedättekö, minä yritän. Minä yritän olla onnellinen ja tasapainoinen ja kunnollinen ja parantunut.
Minä nyt en vain satu sellainen olemaan.
En minä usko, että olen enää masentunut tai syömishäiriöinen,
minun on vain joskus muistutettava itseäni siitä, että olen elossa,
ja se nyt vain sattuu käymään helposti veren vuodattamisella,
minun on saatava tuntea, että teen jotakin, että ajattelen, etten alistu,
minun on purettava pettymystä ja surua ja vihaa
ja sekin käy helposti ohuilla terillä,
ja se on niin surkuhupaisan typerää,
samoin kuin se, että luulen vieläkin olevani täysipainoinen kapina,
jos vietän viikon syömättä ja pyörryn käytävällä,
ja sitten olevani kovinkin vahva, jos sinä päivänä syön paketillisen makaroonia tai spurgusuklaata,
ja sitten oksennan ne
syön seuraavana päivänä saman verran, mutta en ehkä oksenna,
ajattelen, että minulla on kai BED
ja istun penkin reunalla ja tupakoin silmät kiinni ja kiroan italiaksi ja ranskaksi
kuvitellen itseni lihavaksi
näkymättömäksi
alastomaksi
suureksi
pieneksi
luurangoksi
pojaksi
naiseksi
sitten kävelen hautausmaalla, palaan kirjoittamaan, ajan itseni paranoiaan omalla runollani.

Sitten unohdan tuollaiset asiat,
käyn baarissa, juttelen ihmisille, ihmettelen ensilunta ja kuuntelen semipsykedeelistä musiikkia,
kirjoitan luonnosta,
kirjoitan elefanteista ja boheemeista,
rakastun – syvästi rakastunkin – runoilijoihin, jotka kuolivat sata vuotta sitten,
syön koulun vastapaistettua leipää, ostan punch punch suklaata,
puhun maailmanmuuttamisesta ja maailmanpelastamisesta ja teatterin perustamisesta,
kuuntelen muita ihmisiä, autan muita ihmisiä,
poltan vähemmän tupakkaa,
opin juomaan absintin ja rommin sijaan kaljaa,
syön muutakin kuin makaroonia
ja sitten tuntuu taas raskaalta, enkä osaa nukkua,
jokin muistuttaa minua siitä, kuinka helppoa on olla syömättä
koeviikko alkaa
ja sitten tämä katkonainen kiertokulku on palannut kohtaan, josta voi aloittaa uudestaan.

Istun penkin reunalla ja mietin, etten ole depressiossa,
että normaali oleminen on yleensäkin hiljaista, kosteaa melankoliaa,
ja että lopulta minä taidan lihoa, eikä tupakka nouse lihavilla päähän.

Mietin, etten enää koskaan kirjoita syömisestä, enkä etenkään numeroista,
ja sitten käy näin.

Kipeää tämä elämä, ja hankalaa.
Kaikkea mietinkin ja kaikesta välitänkin, niin että itken matikan kokeissa,
enkä osaa enää yllättyä kun jokin loppuu.

Going round in circles,
FF

Ikävä...

Mulla on ikävä...
Tätä blogia,
tätä aikaa,
tätä elämää...
Joten olen kai sekaisin.
Aivan sama.
Tahdon olla sekaisin RAUHASSA.
<3
Se uusi blogi,
nykyinen aika,
uusi elämä,
on yksistään jo hyvä.
Eli miksi minun tarvisi olla siinä mukana?
Minä tuhrin koko idean tuosta PARANTUMISINTOISESTA maailmasta.
Minä en ole PARANTUMISINTOINEN.
Anteeksi,
mutta en ole.
En osaa olla.
Painon sain laskemaan takaisin hyviin lukemiin viikonlopun aikana.
RUOKASUUNNITELMASTA PASKAT!
Miksi?

En tiedä.

Tarvitsen kai vain jonkin ihmeparannuksen,
mutta se on hankala löytää:
se on sisälläni.
Jossain.

EDIT:
Anteeksi taas, mutta nyt kyllä jäi kaikki parantumismietiskely pois.
Ystäväni juuri sanoi minulle, että olen lihonut.
VOI VITTU SAATANA!
VAAN KILO EROA JA SILTI KAIKKI JO NÄKEE SEN?
JA SILTI, SILTI NE HALUAA ETTÄ PAINAISIN YLI 50 KILOA?
Joo, haistakaa paska vaan. 
Kysyin ihan suoraan parhaalta ystävältäni:
"Oonko mä lihonu?"
"Helmi et oo!"
"Tai oot, mut hyvällä tavalla."
"Sä oot menossa hyvään suuntaan rakas :)"
"Eli oon."
En jääny lukemaan enempää, poistuin vaan facesta.
KIITOS SOSIAALINEN MEDIA; ET LAITTANUT MINUA KOKEMAAN TUOTAKAAN TILANNETTA TODELLISESTI.
Ihmiset: 1 kilo. Ja sekö jo näkyy mussa? 1 vitun kilo. 1000 grammaa.
1000 kertaa luuseri.
1000 kertaa ei mitään.
Ja: miksi kaikki hokevat, että "Kyllä tästä vielä tulee jotain hyvää!" "Oot taistellut niin hienosti!" "Ollaan menossa oikeaan suuntaan!" Silloin kun paino nousee 100 grammaa. Sanonpa suoraan, että SIITÄ mulle tulee vitunmoinen häviäjäfiilis. 100 grammaa tuntuu kymmenkertaiselta.
Enkä mä oo menossa parempaan suuntaan.
Mä oon paskempi kuin koskaan.
Kaikki on kurjempaa kuin koskaan.

STOP!

STOP! STOP! STOP! Stop this! I'm begging you.

I don't know what to do!
Takapakkia. Sen voin luvata! Olin tänään sairas. En ole ollut sairas PUOLEENTOISTA VUOTEEN. Ja mietin, johtuukohan se syömisistäni, sen riittämättömyydestä. Jotenkin minua huolestutti se ja siksi söin, enkä noudattanut 1 dl kokeiluani:
Food diaries for today:
Aamu: 2 kupillista kasvislientä. 2 purkkaa
Iltapäivä: Pala pullaa, 3 dops keksiä, hapankorppu
Ilta: 4 Jonkinlaisia tofupihvejä, paistettu muna ja vähän perunamuusia, 1 pala purkkaa, laimeaa mehua.
Kalorit; viholliset;
2 kupillista kasvislientä: 14 kcal
3 palaa purkkaa: 6 kcal
1 pala pullaa: 90 kcal
3 Dopsia:  204 kcal :((((
1 hapankorppu: 35 kcal
Tofupihvit: 145 kcal
Paistettu muna:  220 kcal
Perunamuusi: n. 116 kcal
yht. = 829
Oho. Periaatteessa aika vähän! Mutta silti on niin täysi olo! Ja minä kun luulin, että söin normaalisti :(.  Toisaalta iltapainoni väittää vastaan tuota olettamusta: 46,8 kg. Ei hurjasti ja vähemmän kuin viikonlopunjälkeinen aamupaino.
Olen kuitenkin melko hukassa.
Joskus minulla on näitä selvyyden hetkiä, jolloin mietin, miksi teen itselleni näin!

Olen kuin tuo kala kuvassa: olen elossa ja nään ympärilläni selvästi kauneuden ja vapauden, mutta olen itse loukussa tietäen, että happi saattaa loppua hetkenä minä hyvänsä, tietämättä, pääsenkö koskaan pois tästä mieleni loukosta.

Viime viikonloppuna ystäväni synttäreillä hän sanoi jotain siitä, kuinka yksi kaverimme oli niin sopusuhtainen. Hoikka, mutta oli silti rinnat. Siten toinen kaverini kysyi: "Ööh, entä *nimeni* sitten?" ja ystäväni sanoi ihan pokkana: "No, hän nyt on niin laiha, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia!" Olin siinä. Hän tiesi, että kuulin. Se otti kipeää. Kirpaisi syvältä, koska kuulosti siltä kuin hän ei olisi enää puhunut vain muodoista. Ei mitään mahdollisuuksia. Ei mahdollisuuksia ihastukseni kanssa. Ei ehkä mahdollisuutta saada lasta. Ei mahdollisuutta olla kaunis. Ei mahdollisuutta elää vanhaksi... Ja tänään pyysin äitiäni hieromaan kipeää selkääni ja ajattelemattomasti nostin paidan. Äitini henkäisi ja kysyi minulta, että ymmärränkö, että hän näkee kaikki luuni. En.Jä isäpuoleni sanoi, että seuraan jotain typerää muotia, joka vallitsee koulussamme, että tehdon olla trendikäs. Vastasin siihen, että vihaan muotia ja tahdon vain olla oma itseni. Hän sanoi, että enpä usko. Ihmiset tekevät minusta päätelmiä joka hetki. Olettavat, että tietävät mistä puhuvat. Silti YKSIKÄÄN ei ole kysynyt mielipidettäni, ei ole kysynyt laihdutanko tahdonalaisesti vai jonkin "suuremman voiman takia" (eikä mikä vertauskuva...)

I'm so sorry

 

 

En enää tiedä edes itse, mitä teen. Enkö ole jo tarpeeksi laiha? Miksi en ymmärrä sitä? Mihin minä todella pyrin? Tahdonko todella uhrata hirveän paljon tämän takia? Vastaus on, että en halua. En vain voi sille mitään. Tahdon saada viestini, ajatukseni, ITSENI maailmalle näkyviin.

Is it so?? Why didn't anyone tell me?

Ihmiset pelkäävät puolestani. Välillä itsekin pelkään puolestani. En halua satuttaa ketään! En kai edes itseäni. Haluan paratua, ennekuin on liian myöhäistä. Toisaalta taas ajatuskin painonnoususta takaisin normaaliin YLI 53 KG tuntuu mahdottomuudelta, ahdistavalta.

Begging you to love yourself.
FF (fat or fairy)

1 dl raejuustoa...

(kyllä, se on blogin nimi)
No tänään oli disko. Disko ei ollut kaikista mahtavin, koska se loppui puolituntia etuajassa ja diskot saatetaan perua, koska siellä oli pari polttelijaa :(. Tyhmät ihmiset, jotka laittavat kehoonsa myrkkyjä pilaavat myös toisten ilon. Myöskään se yksi ei ollut siellä... Huonoitsetuntoisena tietenkin heti ajattelin, että se johtui siitä, että hän ei halunnut nähdä minua, eikä etenkään tanssia kanssani :(. Tiedän, että tuo on täysin sairasta, mutta minkäs teet. Sitäpaitsi, entä jos se on totta?
No, aletaan nyt kuitenkin käsittelemään otsikkoa:
Food diaries for today
Aamu: 1 dl raejuustoa, ei itseasiassa edes kokonainen,D-vitamiini pilleri ja rautapilleri. Teetä
Koulu: 2 rkl soijarouhe-kasvis keittoa. Vettä
Iltapäivä: Hasselpähkinä makukahvi Arnoldsista. En juonut kokonaan. Vettä
Ilta: Vettä, kaksi purkkaa.
Kalorit ;viholliset:
1 dl raejuustoa:n.  70 kcal
Tee: 2 kcal
2 rkl soijarouhekeittoa: n. 50 kcal
Makukahvi: n. 80 kcal
2 purkkaa: n. 4 kcal
syöty: 206 kcal!!!!
EN VOI USKOA TÄTÄ!!! Miettikää vielä, kuinka paljon kulutin, pyöräillessä useita kilometrejä, luistellessa koululiikassa, roudatessa DJ kamoja, tanssiessa ja siivotessa!

I think I've finally foud the key to succes. And it was in me, in my heart all the time.

Mikä oli sitten tulos? No, I am deeply proud of myself: läskeilyviikonlopun (kaverin sweet 16... oksensin vain kerran) jäljiltä oli paino 47,8 ,mutta suxee oli tämä: äsken mittaamani paino oli  46,8 eli KILON VÄHEMMÄN KUIN AAMULLA! Pääsen pian takaisin nälkäviikon ihanaan sulopainoon <3 (46,2 ja sitten lasketaan)
No, mitä tämä sitten on? Tämä on sitä, että nyt LOPPUI PELLEILY. MÄ EN JÄÄ RUMAKSI. MUSTA TULEE KAUNIS KEIJUKAINEN!

Dancing with the wind, not on it

Paino saa luvan tippua, koska mä haluan mun sisäisen itseni heijastuvan pinnalle. Miten sitten tähän pyrin? Hulluimmilla ihmedieeteillä, joista osa on omakeksimiäni, blogien teksteistä napattuja tai inspiraation aiheuttamia. Ensimmäinen on nimeltään: 1 dl raejuustoa. Perusajatus on oikeasti, että saat syödä 1 dl mitä tahdot (omalla vastuulla on päättää kalorit siis), juoda paljon vettä (minun tapauksessani teetä) ja aikuisten iloksi iltaruokaa, silloin kun ei ole muuta keinoa.En aio oksentaa, koska joskus rintaani alkaa pistää tuhottomasti, kuin rautapiikilä tökittäisiin. En minä sitä halua! Kokeilen kaikkea 5 päivän ajan (arkiviikko), koska viikonloppuisin joku varmasti huomaisi. Ainoa asia, jonka haluan ihmisten huomaavan on aleneva painoni, pienenevät mittani ja luuni, niin kauan kun he eivät yritä minua estää. Huomenna tahtoisin syödä jotakin oikein hyvää, sen desin verran. Olisikohan pinkki hillo hyvä kiitos menestyksestäni?

<3

Lisäksi se alentaa pieninä määrinä painoa, koska se poistaa vettä kehosta. On olemassa sellainen dieettikin, kuin "Jello diet", mutta hankala oisi uskoa sen toimivuuteen... Toisaalta NAM ja ois ihana koittaa!

One day I'll have the courage to fly, one dayI'll open my wings and finally love myself as I am closer to heaven than ever.

Beggin you to love yourself,

FF (fat or fairy)

(kuvat weheartit.com :ista)