Sen todistaa se, että olen taas täällä.
Vuosi sitten tämä blogi alkoi, pieni pala sisäistä sotkeutunutta lankakerääni pääsi maailmalle...
Pikseliavaruuteen.
Nyt en ole yhtän sen parempi, vaikka hetken jo luulin...
Mulla on niin paha olla.
Sanoin tuon ensimmäistä kertaa. Koskaan.
Valo on kateissa.
En nuku enään öisin, pyörin, mahassa möykky, takaraivossa aikapommi, stressi hyökyy ylitseni...
Ajatuksilta ei rauhaa, kaikki on kaaosta!
Minä kompensoin sitä siivoamalla, tekemällä turhantarkasti läksyjä, turhaa työtä, koitan luoda täydellisen joulun, täydellisen koulun,
mutta itseäni en saa kuntoon...
Stressaan KAIKESTA. KAIKESTAKAIKESTAKAIKESTA, kuten vuosi sitten, nään virheeni, läheisteni tuskan, isoisäni heikkenevän, katson peiliin ja olen turha, typerä ongelma tuossa yhtälössä. Olen jo niin kaukana...
Paino oli noussut kaksi kiloa ja FUTUM!
Minä jysäytin sitä alas, 44 kg taas, en tykkää,
mutta sain kylmiä halauksia.
Syys ei ole minun aikaani.
Elokuu ja Syyskuu viimeisiä rakkaitani,
Lokakuu ja Marraskuu murhaajiani.
Ja minä katson kosmokseen, heidän ohitseen,
ja kuihdun.
Tässä ruokapäiväkirjani...
Huijasin välipalan pois, huijasin aamupalaa pois...
Miten voitte odottaa muuta?
Olen liian väsynyt tekemään järkeviä päätöksiä!
Purkkaa ja teetä, kuten ennen...
Sain sen takaisin.
Ja minulla on kylmä.
Näkkäriä ehkä iltapalaksi? Lähemmäs kahdeksaa sataa...
MUTTA MIKÄÄN EI KOSKAAN RIITÄ!
KAIKKI ON KUMMINKIN LIIKAA!
Olen vain yksin kotona, pyörin ympyrää ja puren omaa häntääni.
Kylmiä suihkuja ja kuntoilua.
Näin oman sydämeni, sen räpiköinnin rinnassani,
FF
Energia
Määrä
Ruokapäiväkirja
