Toinpa älypuhelimen lomalta osastolle ja päätinpä nyt kirjoittaa.
Ulkoisesti olen rauhoittunut, vaikka mieleni on yhä villi ja dramattinen sekä täynnä epätoivoa ja etsintää.
Kuitenkin , olen jälleen vahvistanut mieltäni ja näen tärkeitä asioita ympärilläni, olen taas hieman vähemmän epätoivoinen, huomaan jälleen toivovani parantavani maailmaa.
Silti itken joka kerta, kun minulta kysytään kehostani.
Epäilen jo, ettei minun olisi pitänyt syntyä ihmiseksi laisinkaan, niin vieras on tämä keho minulle.
En ymmärrä tai kykene rakastamaan sitä... Ehkä minun olisi pitänyt olla lintu, ja nyt mieleni ontot linnunluut eivät kestä ihmiskehon painoa.
Somaattisesti puhuen olen enää "alipainoinen", keltainen värikartalla. Siitä on kiittäminen jälleen kerran karmeaa nenämahaletkujaksoa, jonka loppuvaiheessa murruin uudestaan.
Välillä kaipaan siniseen, vaikka tiedän sen typeräksi, eihän mikään todella ollut paremmin silloin kuin nyt.
Oli kai vain helpompi sulkeutua omaan maailmaansa...
Lopetin omin lupineni seroquelin syömisen, sillä se oli todellista myrkkyä mielelle.
Muutaman päivän - myrkyn poistuessa ja poistuttua kehostani - tunsin kummallisia vieroitusoireita huimauksesta ja väsymyksestä itkuisuuteen. Kuitenkin huomaan nyt muutaman viikon jälkeen, kuinka paljon helpompi minun on kirjoittaa ja yleensäkin tuntea asioita, itkeä tai iloita jostain pienestä asiasta, kuten tanssinäytöksen valokuvaamisesta.
Vietin muuten nuoriso-osaston sulun aikuisten puolella (t10) ja haluan nostaa hattua ja ylistää siellä toipuneiden syömishäiriöisten mielenvahvuutta! En voi varmuudella sanoa, että olisin kyennyt samaan...
Kukaan ei valvonut ruokailuja ja roskis oli aivan vieressä! Söin tuskin mitään kahteen vuorokauteen suljetulla osastolla!
Kuitenkin kokemus osoitti jälleen kerran, kuinka paljon helpompaa on olla syömättä kuin syödä, elää ja olla...
Lopuksi runo:
Sairaalan kuva
Sinä sairaala viherseinäinen
Ilmassas tupakan katku,
sinä kylkihäkki luottavainen,
sisälläs ihmisten sydän!
Sinä salliva, venyvä lihas,
lämmin ja myöntyväinen,
sydämessäs syöpä raskas,
jo hajoat, tunnetko sen?
Vaan kiillosta silmies suurten
ei kukaan uskoa vois,
et alla parantolan kyltin
pesä sairauden petojen ois!
Tämä sairauden luvattu maa,
peto uhrillaan mässäillä saa,
Myrkky veressä uhrin;
pedon hammas vie euforiaan!
---
Make a difference,
FF
