What works, it flies

Mitkä tavat laihduttaa todella? Listaan alle kokeilemiani tapoja, kertoen niiden plussat... ja tuskat. Varoitan: Parhaat ovat tuskallisimpia, enkä suosittelisi niitä.
1# Vesipaasto. Tänään olin taas vesipaastolla. Sillä voi laihtua jopa 800g päivässä, mikä ei tietenkää heti ole pysyvää, mutta kun siihen liittää liikuntaa ja jatkaa 2 päivää, parhaimmillaan olen saanut painon laskemaan pysyvästi puolisen kiloa, ellei ylikin!
+ Ajatukset kirkastuvat, nälkä kuolee nopeasti, on virkeä olo 1# päivänä. Painon putoaminen on nopeaa= nostaa itsetuntoa ja thinspottaa.
- 2. päivä on pahempi. Saattaa tulla äkkinäisiä pyörrytyskohtauksia, täyttyy liian nopeasti ruuasta: tulee epäonnistumisen olo (=> oksennus?). Painon  putoaminen ei välttämättä ole pysyvää. Tulee kärttyisämmäksi, siksikin, että ihmiset kyselevät nopeasti, miksi et syö. (Tänään sanoin, että ruoka haisi pahalta, teolliselta (totta, ainakin melkein). (Oli jouluruokailu ja kaikki muut kehuivat ruokaa...)
2# Aktiivinen lenkkeily ja hyvin vähäinen ruoka. Toimii ja viikossa lähtee kiloja jopa 1 1/2-2 ja pysyvästikin!
+Tulee sellainen olo, että onnistuu! Pihalla on mukavaa ja voi lenkkeillä ystävänkin kanssa :). Kaikki ajattelee, että on hienoa, kuinka terveelliset elämäntavat on, niin kauan, kunhan eivät kiinnitä huomiota ruoka määrääsi. Nukkuu hyvin ja kun mittasin painon viikonloppuna olin ILOISESTI yllättynyt: -1.5 kg <3<3<3<3<3
- Tästä mun Anailuni alkoi. Tämä + joitakin paastopäiviä + ruokapäiväkirjailu vei mut alipainoon. Tämän jälkeen ON nälkä ja tulee syötyä ehkä omasta mielestä liikaa (=kerrankin normaalisti) ja siitä sitten lähti Mian kehittyminen.
3# RUOKAPÄIVÄKIRJAILU. Eli siis: kirjoitat ruokapäiväkirjan ETUKÄTEEN viikoksi eteenpäin miettien menot ja tapahtumat, kouluruokailut yms. Sitten noudatat tiukasti kaikkea kirjoittamaasi sana sanalta ja lisäät omien tottumustesi mukaisesti liikuntaa.
+Tämä toimi USKOMATTOMAN HYVIN: 5 päivää: 47,5 -> 46,2 !!!!!!! Tuli itsekontrollin olo ja oli paljon helpompaa kuin skinny girl diet. Päiväkirjamerkinnän kirjoittaminen jokaiselta päivältä oli hyvä juttu. Oli mukavaa nälkäisenä miettiä, että "Enää 2 tuntia ja sitten saat omenan <3"
- Ihmiset KYLLÄ huomaa, että syöt TODELLA vähän. Paino nousi tän jälkeen huonon itsekontrollin takia ja alkoi jojoilemaan, mutta jos on hyvä itsekontrolli ja jaksaa pari viikkoa pidempään, kuin mä TULOS ON TAATTU!!!! Mun kalorit meni siinä 300-600 paikkeilla, että täytyy pitää huoli nesteistä ja niin ees päin. :)
Kun syö enemmän kun piti niin vääjäämättä oksentaa, vaikka yritin välttää tätä... Oksuja tuli 5 päivän aikana 6... Että joooooooooooo. C&S:kin (chew and spit) yleistyi!! Joka päivä jotakin...
4# Skinny Girl -diet. Tuskallinen, piinaava ja itsetunnon tuhoava, kaavamainen dieetti. Mutta mitä v***n väliä, kun se kerran toimii?!
+ Toimii. Muuta hyvää ei ole.
- Väsy, ainainen pieni epäonnistuminen kaavamaisuutensa takia.Liian läpinäkyvää, koska joutuu koko ajan laskemaan otsa kurtussa jäljellä olevia kaloreita. Ei jaksa palion liikkua, mutta ei toisaalta muissakaan dieeteissä pitäis jaksaa, tää vaan vie motivaation.Jos rupee syömään hedelmiä ja kasviksia laskematta kaloreita ei tästä oo MITÄÄN  hyötyä :((((( Tässä, toisin kuin 3# kohdan dieetissä, kalorit on siis merkitty ETUKÄTEEN ja hyi, jos niitä ei noudata :(((((
En tykännyt.
Mutta hulluille, tässä kaava:

 Seuraavalla kerralla laitan kuvia edistymisestäni jaja myös ruokapäiväkirjani niiltä viideltä päivältä :)

Hey! Yeah, sorry, but could you tell me who am I?

...'cause I think that you know better :).
Tuollainen on olo. Kotona, koulussa, missä olenkin. Ihmiset on niin varmoja, että ne tuntee mut täysin, että ne tietää mitä mä haluan...
Mutta niin ei oo! Vain mä tunnen syvimmät toiveeni ja ajatukseni. Vain mä annan jonkun nähdä ne. Vain mä tiedän, mikä on parhaaksi mulle.
Tää on mun elämä.
Tää on mun ruumis.
Kaikki sanovat minulle, että, jotta voisi olla onnellinen täytyy olla terve ja ennenkaikkea olla sinut itsensä kanssa ja tuntea olonsa vapaaksi ja hyväksi kehossaa.
Tuo on aivan totta.
Tiedän sen kyllä :). Asia on vain nyt niin, että mistäs kaikki muut äkkiä tietävätkin, mikä on mulle hyväksi? Mistäs he saivat äkkisesti tiedon siitä, mikä saa minut onnelliseksi?
Entäs sen, minkälaisessa ruumiissa on oloni paras?
Samasta paikasta varmaan he sen tiedon hakivat, kuin tiedon siitä, mihin kouluun menen, koska niin haluan! Samasta, kuin missä he tajusivat, ettei kirjoittaminen ole minun juttuni!
Varmaan juuri samasta, jossa he leimasivat minut anorektiseksi, tarkkailunalaiseksi.
Siellä minut myös leimattiin oudoksi.
Leimattiin koulussa menestyjäksi.
Näin minusta kerrottaisiin:
"Hän on hyvä koulussa, useinmiten oikea priimuskin.Saanut useita stipendejä. Hän nyt on aina ollut kiinnostunut luonnosta ja usein patistaa muitakin olemaan. Hän tahtoo olla meribiologi, meinaa käydä lukion tässä ihan lähellä ja sitten varmaan muuttaa yliopistoon Tampereelle tai Jyväskylään. Saattaapi olla, että hän lähtee sitten ulkomaille opiskelemaan! Mitä luonteeseen tulee hän on oikea drama queen! Paljon tykkää neuvoa ihmisiä etenkin eläintenoikeuksissa ja luonnonsuojelussa. Kirjoittelee hän kivoja tarinoitakin koulussa ja se vaikuttaa olevan hänelle oikein mukava harrastus! Ainoa ongelma on, että hän joskus käyttäytyy vähän kummallisesti ruokaa kohtaan... Mitä lie median aiheuttamaa illuusiota! Sehän nyt on niiin yleistä näillä nykyajan nuorilla!"
Kuka tuo oikein on? En minä ole tuollainen! Se on kuva, jonka vanhemmat, opettajat ja oppilaanohjaajat maalaavat päähänsä minusta: "tulevaisuuden toivosta".
Minä itse tahtoisin kertoa näin: "En liiemmin ole kiinnostunut koulunkäynnistä, mutta on se toki hyödyllistä. Menestyn koulussa, koska minusta tuntuu, että sellaiset asiat ovat helppoja. Tiedeaineista en tosin liiemmin nauti ja matikka ja YH ovat yhtä piinaa, eivät vaikeutensa, vaan tylsyytensä ja järjestelmällisen käskevyytensä takia. Tahtoisin jo lentää pois, kokeilla siipiäni, muuttaa Ilmajoelle, Orivedelle tai jonnekin muualle, missä voi opiskella kirjallisuutta! Kirjat, niiden lukeminen ja kirjoittaminen, ovat suuren suuri osa elämääni ja välillä jopa tuntuu, että elinehto (se mahtava tunne, ku on toinen todellisuus, jonne paeta, se se vasta on kaunista). Kirjoituksen lahja on annettu sydämeeni ja käteni osaavat toteuttaa sen. Tahtoisin matkustaa, nähdä maailmaa, elää jurtassa, opetella soittamaan sitaraa ja kirjoittaa jokaisesta auringonlaskun sävystä, mutten saata seilata sinne punaisen auringonlaskun maahan kaislalautallani, koska nykyinen yhteiskunta ja perheenikin rajoittavat minua. Silloin en olisi hyödyksi yhteiskunnalle.Rauhan ja rakkauden tie ei ole kunnollisen kansalaisen kuljettavana. Aiheuttaisin, kumma kyllä, huolta perheelleni, joka ei tunnu tuntevan minua pohjimmiltani. Tieteet kiinnostavat minua vain, koska siten voisin auttaa kärsivää maailmaparkaamme, antaa päivänkorennolle kauniin päivän ja delfiineille puhtaan, merenalaisen taivaan. En silti tiedä, onko se tieni. Olen, kuten kertomastani huomaa melko korkealla pilvien päällä liitelevä ihminen, joten en liiemmin ihmettele pientä obsessiotani "täydellisestä ruumiista", vaikka tiedän, ettei se välttämättä ole hyväksi, sillä rakastan kaikkea kaunista, enkö saisi itsekin olla kaunis? Olen myös ikuinen romantikko, uskon sielunyhteyteen ja myös siihen, että sinä päivänä, kun löytää jostakusta toisesta osan itsestään, tulee kokonaiseksi, eikä millään muulla ole suurempaa merkitystä. (edes Analla)" , mutta näin en voi kuitenkaan sanoa, sen olen huomannut. Saan vain osakseni oudoksuvia katseita ja paheksuntaa. Tuhahduksia ja epäuskoa: "Kirjailijako? Likka hyvä, tuhlaat vain elämäsi". Ai. Siis, jos toteutan unelmani, tuhlaan elämäni? Sanat ovat ystäviäni, sanat ovat elämäni. Mutta, jos ne eivät tuota rahaa, ne eivät ole mitään?
Pääpointti kuitenkin on, että kaikki ovat niin huolissaan, kun otan vähän ruokaa. Kun hoikistun. Kun muille liian pienet vaatteet ovat minulle sopivia. Miksi? Olen onnellisempi, mitä pienemmäksi numero vaa'alla menee. Tottakai, välillä minua pelottaa, mutta yleisesti ottaen, olen hyvin iloinen. Näen ystäviäni hyvin usein, nauran paljon, kirjoitan enemmän, luen enemmän, tykkään juhlia ja kokeilen paljon uusia asioita. Olen siis iloinen nuori. Mitä muille kuuluu minun ruumiini tila? Silmissäni se vain kohenee koko ajan, vaikka matkaa vielä on.
Ainoa asia, joka minua todella pelottaa on, etten saa koskaan elää sellaista elämää, joka on sydämeeni kirjoitettu, koska silloin satuttaisin muita, rakkaitani.

Skinny fit jeans

 - Tarina anorektikon painajaisesta hereillä. Psykologia on outo asia. Hämmennän itseäni.
Terrakotta -väriset Seppälän farkut. Pillit. En pidä pilleistä, mutta aivoni rakastavat väriä. Kurkotan niitä kohti, näen lapun, jossa lukee: "Skinny fit, low waist, skinny leg" ja käteni valahtaa. Tekee mieli hymyillä sarkastisesti, koska maailma vittuilee minulle.Jalat on mun pahin heikkous. En välitä. Otan koon 34, 36 ja 38 (samanlainen kokotaulukko, kuin paidoilla). En halua pettyä itseeni, jos ne eivät mahdu. 32 ei ole, enkä edes uskaltais sitä koittaa. En uskalla toivoakaan.
Menen pukukoppiin. Henkäisen ällöttävien jalkojeni edessä, mutta työnnän mielestäni kaiken liian syömäni ja otan koon 38. Ne roikkuvat päälläni. Onpa outoa. Minua hymyilyttää. 36, sama juttu. 34... naamani venähtää epäuskoiseen ilmeeseen: Miksi nekin ovat hiukkasen löysät? Eivät älyttömän löysät, mutta kumminkin. Laitan kaikki kolme paria takaisin ja lähden kaupasta.
Skinny fit jeans.
Menen H&M:än ja etsin yhä housuja. Otan yhden leveälahkeiset farkkulegginssit ja yhdet korkeavyötäröiset housut. Ei periaatteessa pillit. Pidän niistä. Laitan farkkuleggarit päälle mielessäni kuva:
Skinny fit jeans
Nämä ovat tiukemmat, koko: 164 cm. Pidän niistä, vaikka ne eivät peitä ällöttäviä löllöjä reisistäni.
Koitan toisia housuja. Ne eivät ole ollenkaan tiukat, mutta eivät periaatteessa löysätkään. Ne ovat kunnon thinspoa: kun ne roikkuvat niin parempi, tai kun löllöjä ei enää ole. Ostan kummatkin.
Unohdan ne yhdet housut.
Skinny fit jeans.
Ne ovat liian suuri psykologinen este mulle. En voi ostaa niitä. Pidän uusia housujani. Niitä korkealantioisia.
Voi ei kuinka ne paljastavat ruumiinmuotojeni kaikki virheet!
Nyin niitä koko päivän. Alla on sukkahousut, jotka vetää ne rypyille koko ajan, mutta ei tue löllöjäni.
Pidän niitä seuraavankin päivän. Isäpuoleni näkee, kun hermostun niihin ja nostan niitä turhankin lujaa ja sanoo nauraen: "Tosi coolia" näytän hänelle kieltä, mutta hän jatkaakin: "Noi housut ei istu/sovi sulle" mä tiedän sen, mutta sanon: "ne sopii malleille ja mallinukeille" isäpuoli sanoo: "No, sä et oo kumpikaan" Olipa kiva. En muka tiennyt. Menen huoneeseeni toivottaen hyvää yötä. Kyyneleet alkaa valua. Saan vaatteet vaihdettua. Sitten vajoan lattialle ja alan nyyhkyttää hiljaisesti. Mun jalat on kamalat, mua ei tarvi muistuttaa siitä. Piirrän jalkoihini kuvitteellisen katkoviivan, josta haluaisin ne leikata pienemmiksi ja huokaisen. Itken siinä aikani. Itken, koska en uskalla mennä vaa'alle. Itken koska olen lihonut. Itken, koska ne mahtu mulle.
Skinny fit jeans.
Menen vessaan ja katson peiliin. Silmät punaiset. Olen itseinhon alhossa. Itken, itken. Mietin painoani ja sitä, miten olen yrittänyt sen saada laskemaan. Ja kuinka olen epäonnistunut. Yhä läski.
Skinny fit jeans
Ja pah!
Silloin nään peilissä jonkun muun. Päättäväisyys, joka laskeutuu itkuisten silmien alle ja ylle. Suu kaartuu pieneen hymyyn, päättäväisyyden ja ironian hymyyn. En tunnista hänessä minua. Siinä minua tuijottaa Anan kasvot. Ruumiistapoistumikokemukseksi voisi kutsua sitä oloa, jonka koin. Menen sänkyyn ja nukahdan.
Unohdan ne.
Skinny fit jeans.
Miks ne mahtui mulle?
Päätän alkaa Skinny Girl dieetille ja
Skinny fit jeans
ne nauraa.