Minä olen yrittänyt

Minä olen yrittänyt saada lupaamaani projektia eteenpäin, olen yrittänyt itse päästä eteenpäin, ja olen yrittänyt paljon kaikenlaista siinä sivussa.

Minä olen muuttanut omilleni ja kirjoittanut paljon. Olen tavannut uusia ihmisiä ja tullut täysi-ikäiseksi. Olen melkein ensimmäisen runokokoelmani lopussa.

Minä olen alkanut tupakoida, lopettanut psykologilla käymisen, ollut humalassa ja krapulassa ja ties missä muussa ties kuinka usein. Minä olen ollut korkealla.

Ja sitten käsittämättömän matalalla.

Tiedättekö, minä yritän. Minä yritän olla onnellinen ja tasapainoinen ja kunnollinen ja parantunut.
Minä nyt en vain satu sellainen olemaan.
En minä usko, että olen enää masentunut tai syömishäiriöinen,
minun on vain joskus muistutettava itseäni siitä, että olen elossa,
ja se nyt vain sattuu käymään helposti veren vuodattamisella,
minun on saatava tuntea, että teen jotakin, että ajattelen, etten alistu,
minun on purettava pettymystä ja surua ja vihaa
ja sekin käy helposti ohuilla terillä,
ja se on niin surkuhupaisan typerää,
samoin kuin se, että luulen vieläkin olevani täysipainoinen kapina,
jos vietän viikon syömättä ja pyörryn käytävällä,
ja sitten olevani kovinkin vahva, jos sinä päivänä syön paketillisen makaroonia tai spurgusuklaata,
ja sitten oksennan ne
syön seuraavana päivänä saman verran, mutta en ehkä oksenna,
ajattelen, että minulla on kai BED
ja istun penkin reunalla ja tupakoin silmät kiinni ja kiroan italiaksi ja ranskaksi
kuvitellen itseni lihavaksi
näkymättömäksi
alastomaksi
suureksi
pieneksi
luurangoksi
pojaksi
naiseksi
sitten kävelen hautausmaalla, palaan kirjoittamaan, ajan itseni paranoiaan omalla runollani.

Sitten unohdan tuollaiset asiat,
käyn baarissa, juttelen ihmisille, ihmettelen ensilunta ja kuuntelen semipsykedeelistä musiikkia,
kirjoitan luonnosta,
kirjoitan elefanteista ja boheemeista,
rakastun – syvästi rakastunkin – runoilijoihin, jotka kuolivat sata vuotta sitten,
syön koulun vastapaistettua leipää, ostan punch punch suklaata,
puhun maailmanmuuttamisesta ja maailmanpelastamisesta ja teatterin perustamisesta,
kuuntelen muita ihmisiä, autan muita ihmisiä,
poltan vähemmän tupakkaa,
opin juomaan absintin ja rommin sijaan kaljaa,
syön muutakin kuin makaroonia
ja sitten tuntuu taas raskaalta, enkä osaa nukkua,
jokin muistuttaa minua siitä, kuinka helppoa on olla syömättä
koeviikko alkaa
ja sitten tämä katkonainen kiertokulku on palannut kohtaan, josta voi aloittaa uudestaan.

Istun penkin reunalla ja mietin, etten ole depressiossa,
että normaali oleminen on yleensäkin hiljaista, kosteaa melankoliaa,
ja että lopulta minä taidan lihoa, eikä tupakka nouse lihavilla päähän.

Mietin, etten enää koskaan kirjoita syömisestä, enkä etenkään numeroista,
ja sitten käy näin.

Kipeää tämä elämä, ja hankalaa.
Kaikkea mietinkin ja kaikesta välitänkin, niin että itken matikan kokeissa,
enkä osaa enää yllättyä kun jokin loppuu.

Going round in circles,
FF