STOP!

STOP! STOP! STOP! Stop this! I'm begging you.

I don't know what to do!
Takapakkia. Sen voin luvata! Olin tänään sairas. En ole ollut sairas PUOLEENTOISTA VUOTEEN. Ja mietin, johtuukohan se syömisistäni, sen riittämättömyydestä. Jotenkin minua huolestutti se ja siksi söin, enkä noudattanut 1 dl kokeiluani:
Food diaries for today:
Aamu: 2 kupillista kasvislientä. 2 purkkaa
Iltapäivä: Pala pullaa, 3 dops keksiä, hapankorppu
Ilta: 4 Jonkinlaisia tofupihvejä, paistettu muna ja vähän perunamuusia, 1 pala purkkaa, laimeaa mehua.
Kalorit; viholliset;
2 kupillista kasvislientä: 14 kcal
3 palaa purkkaa: 6 kcal
1 pala pullaa: 90 kcal
3 Dopsia:  204 kcal :((((
1 hapankorppu: 35 kcal
Tofupihvit: 145 kcal
Paistettu muna:  220 kcal
Perunamuusi: n. 116 kcal
yht. = 829
Oho. Periaatteessa aika vähän! Mutta silti on niin täysi olo! Ja minä kun luulin, että söin normaalisti :(.  Toisaalta iltapainoni väittää vastaan tuota olettamusta: 46,8 kg. Ei hurjasti ja vähemmän kuin viikonlopunjälkeinen aamupaino.
Olen kuitenkin melko hukassa.
Joskus minulla on näitä selvyyden hetkiä, jolloin mietin, miksi teen itselleni näin!

Olen kuin tuo kala kuvassa: olen elossa ja nään ympärilläni selvästi kauneuden ja vapauden, mutta olen itse loukussa tietäen, että happi saattaa loppua hetkenä minä hyvänsä, tietämättä, pääsenkö koskaan pois tästä mieleni loukosta.

Viime viikonloppuna ystäväni synttäreillä hän sanoi jotain siitä, kuinka yksi kaverimme oli niin sopusuhtainen. Hoikka, mutta oli silti rinnat. Siten toinen kaverini kysyi: "Ööh, entä *nimeni* sitten?" ja ystäväni sanoi ihan pokkana: "No, hän nyt on niin laiha, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia!" Olin siinä. Hän tiesi, että kuulin. Se otti kipeää. Kirpaisi syvältä, koska kuulosti siltä kuin hän ei olisi enää puhunut vain muodoista. Ei mitään mahdollisuuksia. Ei mahdollisuuksia ihastukseni kanssa. Ei ehkä mahdollisuutta saada lasta. Ei mahdollisuutta olla kaunis. Ei mahdollisuutta elää vanhaksi... Ja tänään pyysin äitiäni hieromaan kipeää selkääni ja ajattelemattomasti nostin paidan. Äitini henkäisi ja kysyi minulta, että ymmärränkö, että hän näkee kaikki luuni. En.Jä isäpuoleni sanoi, että seuraan jotain typerää muotia, joka vallitsee koulussamme, että tehdon olla trendikäs. Vastasin siihen, että vihaan muotia ja tahdon vain olla oma itseni. Hän sanoi, että enpä usko. Ihmiset tekevät minusta päätelmiä joka hetki. Olettavat, että tietävät mistä puhuvat. Silti YKSIKÄÄN ei ole kysynyt mielipidettäni, ei ole kysynyt laihdutanko tahdonalaisesti vai jonkin "suuremman voiman takia" (eikä mikä vertauskuva...)

I'm so sorry

 

 

En enää tiedä edes itse, mitä teen. Enkö ole jo tarpeeksi laiha? Miksi en ymmärrä sitä? Mihin minä todella pyrin? Tahdonko todella uhrata hirveän paljon tämän takia? Vastaus on, että en halua. En vain voi sille mitään. Tahdon saada viestini, ajatukseni, ITSENI maailmalle näkyviin.

Is it so?? Why didn't anyone tell me?

Ihmiset pelkäävät puolestani. Välillä itsekin pelkään puolestani. En halua satuttaa ketään! En kai edes itseäni. Haluan paratua, ennekuin on liian myöhäistä. Toisaalta taas ajatuskin painonnoususta takaisin normaaliin YLI 53 KG tuntuu mahdottomuudelta, ahdistavalta.

Begging you to love yourself.
FF (fat or fairy)