...'cause I think that you know better :).
Tuollainen on olo. Kotona, koulussa, missä olenkin. Ihmiset on niin varmoja, että ne tuntee mut täysin, että ne tietää mitä mä haluan...
Mutta niin ei oo! Vain mä tunnen syvimmät toiveeni ja ajatukseni. Vain mä annan jonkun nähdä ne. Vain mä tiedän, mikä on parhaaksi mulle.
Tää on mun elämä.
Tää on mun ruumis.
Kaikki sanovat minulle, että, jotta voisi olla onnellinen täytyy olla terve ja ennenkaikkea olla sinut itsensä kanssa ja tuntea olonsa vapaaksi ja hyväksi kehossaa.
Tuo on aivan totta.
Tiedän sen kyllä :). Asia on vain nyt niin, että mistäs kaikki muut äkkiä tietävätkin, mikä on mulle hyväksi? Mistäs he saivat äkkisesti tiedon siitä, mikä saa minut onnelliseksi?
Entäs sen, minkälaisessa ruumiissa on oloni paras?
Samasta paikasta varmaan he sen tiedon hakivat, kuin tiedon siitä, mihin kouluun menen, koska niin haluan! Samasta, kuin missä he tajusivat, ettei kirjoittaminen ole minun juttuni!
Varmaan juuri samasta, jossa he leimasivat minut anorektiseksi, tarkkailunalaiseksi.
Siellä minut myös leimattiin oudoksi.
Leimattiin koulussa menestyjäksi.
Näin minusta kerrottaisiin:
"Hän on hyvä koulussa, useinmiten oikea priimuskin.Saanut useita stipendejä. Hän nyt on aina ollut kiinnostunut luonnosta ja usein patistaa muitakin olemaan. Hän tahtoo olla meribiologi, meinaa käydä lukion tässä ihan lähellä ja sitten varmaan muuttaa yliopistoon Tampereelle tai Jyväskylään. Saattaapi olla, että hän lähtee sitten ulkomaille opiskelemaan! Mitä luonteeseen tulee hän on oikea drama queen! Paljon tykkää neuvoa ihmisiä etenkin eläintenoikeuksissa ja luonnonsuojelussa. Kirjoittelee hän kivoja tarinoitakin koulussa ja se vaikuttaa olevan hänelle oikein mukava harrastus! Ainoa ongelma on, että hän joskus käyttäytyy vähän kummallisesti ruokaa kohtaan... Mitä lie median aiheuttamaa illuusiota! Sehän nyt on niiin yleistä näillä nykyajan nuorilla!"
Kuka tuo oikein on? En minä ole tuollainen! Se on kuva, jonka vanhemmat, opettajat ja oppilaanohjaajat maalaavat päähänsä minusta: "tulevaisuuden toivosta".
Minä itse tahtoisin kertoa näin: "En liiemmin ole kiinnostunut koulunkäynnistä, mutta on se toki hyödyllistä. Menestyn koulussa, koska minusta tuntuu, että sellaiset asiat ovat helppoja. Tiedeaineista en tosin liiemmin nauti ja matikka ja YH ovat yhtä piinaa, eivät vaikeutensa, vaan tylsyytensä ja järjestelmällisen käskevyytensä takia. Tahtoisin jo lentää pois, kokeilla siipiäni, muuttaa Ilmajoelle, Orivedelle tai jonnekin muualle, missä voi opiskella kirjallisuutta! Kirjat, niiden lukeminen ja kirjoittaminen, ovat suuren suuri osa elämääni ja välillä jopa tuntuu, että elinehto (se mahtava tunne, ku on toinen todellisuus, jonne paeta, se se vasta on kaunista). Kirjoituksen lahja on annettu sydämeeni ja käteni osaavat toteuttaa sen. Tahtoisin matkustaa, nähdä maailmaa, elää jurtassa, opetella soittamaan sitaraa ja kirjoittaa jokaisesta auringonlaskun sävystä, mutten saata seilata sinne punaisen auringonlaskun maahan kaislalautallani, koska nykyinen yhteiskunta ja perheenikin rajoittavat minua. Silloin en olisi hyödyksi yhteiskunnalle.Rauhan ja rakkauden tie ei ole kunnollisen kansalaisen kuljettavana. Aiheuttaisin, kumma kyllä, huolta perheelleni, joka ei tunnu tuntevan minua pohjimmiltani. Tieteet kiinnostavat minua vain, koska siten voisin auttaa kärsivää maailmaparkaamme, antaa päivänkorennolle kauniin päivän ja delfiineille puhtaan, merenalaisen taivaan. En silti tiedä, onko se tieni. Olen, kuten kertomastani huomaa melko korkealla pilvien päällä liitelevä ihminen, joten en liiemmin ihmettele pientä obsessiotani "täydellisestä ruumiista", vaikka tiedän, ettei se välttämättä ole hyväksi, sillä rakastan kaikkea kaunista, enkö saisi itsekin olla kaunis? Olen myös ikuinen romantikko, uskon sielunyhteyteen ja myös siihen, että sinä päivänä, kun löytää jostakusta toisesta osan itsestään, tulee kokonaiseksi, eikä millään muulla ole suurempaa merkitystä. (edes Analla)" , mutta näin en voi kuitenkaan sanoa, sen olen huomannut. Saan vain osakseni oudoksuvia katseita ja paheksuntaa. Tuhahduksia ja epäuskoa: "Kirjailijako? Likka hyvä, tuhlaat vain elämäsi". Ai. Siis, jos toteutan unelmani, tuhlaan elämäni? Sanat ovat ystäviäni, sanat ovat elämäni. Mutta, jos ne eivät tuota rahaa, ne eivät ole mitään?
Pääpointti kuitenkin on, että kaikki ovat niin huolissaan, kun otan vähän ruokaa. Kun hoikistun. Kun muille liian pienet vaatteet ovat minulle sopivia. Miksi? Olen onnellisempi, mitä pienemmäksi numero vaa'alla menee. Tottakai, välillä minua pelottaa, mutta yleisesti ottaen, olen hyvin iloinen. Näen ystäviäni hyvin usein, nauran paljon, kirjoitan enemmän, luen enemmän, tykkään juhlia ja kokeilen paljon uusia asioita. Olen siis iloinen nuori. Mitä muille kuuluu minun ruumiini tila? Silmissäni se vain kohenee koko ajan, vaikka matkaa vielä on.
Ainoa asia, joka minua todella pelottaa on, etten saa koskaan elää sellaista elämää, joka on sydämeeni kirjoitettu, koska silloin satuttaisin muita, rakkaitani.
Seuraavalla kerralla voisin laittaa kuvia edistyksestäni :)
VastaaPoista