Skinny fit jeans

 - Tarina anorektikon painajaisesta hereillä. Psykologia on outo asia. Hämmennän itseäni.
Terrakotta -väriset Seppälän farkut. Pillit. En pidä pilleistä, mutta aivoni rakastavat väriä. Kurkotan niitä kohti, näen lapun, jossa lukee: "Skinny fit, low waist, skinny leg" ja käteni valahtaa. Tekee mieli hymyillä sarkastisesti, koska maailma vittuilee minulle.Jalat on mun pahin heikkous. En välitä. Otan koon 34, 36 ja 38 (samanlainen kokotaulukko, kuin paidoilla). En halua pettyä itseeni, jos ne eivät mahdu. 32 ei ole, enkä edes uskaltais sitä koittaa. En uskalla toivoakaan.
Menen pukukoppiin. Henkäisen ällöttävien jalkojeni edessä, mutta työnnän mielestäni kaiken liian syömäni ja otan koon 38. Ne roikkuvat päälläni. Onpa outoa. Minua hymyilyttää. 36, sama juttu. 34... naamani venähtää epäuskoiseen ilmeeseen: Miksi nekin ovat hiukkasen löysät? Eivät älyttömän löysät, mutta kumminkin. Laitan kaikki kolme paria takaisin ja lähden kaupasta.
Skinny fit jeans.
Menen H&M:än ja etsin yhä housuja. Otan yhden leveälahkeiset farkkulegginssit ja yhdet korkeavyötäröiset housut. Ei periaatteessa pillit. Pidän niistä. Laitan farkkuleggarit päälle mielessäni kuva:
Skinny fit jeans
Nämä ovat tiukemmat, koko: 164 cm. Pidän niistä, vaikka ne eivät peitä ällöttäviä löllöjä reisistäni.
Koitan toisia housuja. Ne eivät ole ollenkaan tiukat, mutta eivät periaatteessa löysätkään. Ne ovat kunnon thinspoa: kun ne roikkuvat niin parempi, tai kun löllöjä ei enää ole. Ostan kummatkin.
Unohdan ne yhdet housut.
Skinny fit jeans.
Ne ovat liian suuri psykologinen este mulle. En voi ostaa niitä. Pidän uusia housujani. Niitä korkealantioisia.
Voi ei kuinka ne paljastavat ruumiinmuotojeni kaikki virheet!
Nyin niitä koko päivän. Alla on sukkahousut, jotka vetää ne rypyille koko ajan, mutta ei tue löllöjäni.
Pidän niitä seuraavankin päivän. Isäpuoleni näkee, kun hermostun niihin ja nostan niitä turhankin lujaa ja sanoo nauraen: "Tosi coolia" näytän hänelle kieltä, mutta hän jatkaakin: "Noi housut ei istu/sovi sulle" mä tiedän sen, mutta sanon: "ne sopii malleille ja mallinukeille" isäpuoli sanoo: "No, sä et oo kumpikaan" Olipa kiva. En muka tiennyt. Menen huoneeseeni toivottaen hyvää yötä. Kyyneleet alkaa valua. Saan vaatteet vaihdettua. Sitten vajoan lattialle ja alan nyyhkyttää hiljaisesti. Mun jalat on kamalat, mua ei tarvi muistuttaa siitä. Piirrän jalkoihini kuvitteellisen katkoviivan, josta haluaisin ne leikata pienemmiksi ja huokaisen. Itken siinä aikani. Itken, koska en uskalla mennä vaa'alle. Itken koska olen lihonut. Itken, koska ne mahtu mulle.
Skinny fit jeans.
Menen vessaan ja katson peiliin. Silmät punaiset. Olen itseinhon alhossa. Itken, itken. Mietin painoani ja sitä, miten olen yrittänyt sen saada laskemaan. Ja kuinka olen epäonnistunut. Yhä läski.
Skinny fit jeans
Ja pah!
Silloin nään peilissä jonkun muun. Päättäväisyys, joka laskeutuu itkuisten silmien alle ja ylle. Suu kaartuu pieneen hymyyn, päättäväisyyden ja ironian hymyyn. En tunnista hänessä minua. Siinä minua tuijottaa Anan kasvot. Ruumiistapoistumikokemukseksi voisi kutsua sitä oloa, jonka koin. Menen sänkyyn ja nukahdan.
Unohdan ne.
Skinny fit jeans.
Miks ne mahtui mulle?
Päätän alkaa Skinny Girl dieetille ja
Skinny fit jeans
ne nauraa.