Voi sunnuntai!
Huomenna on lääkärin arvio, jonka perusteella voin
a) pysyä koulussa
b) päätyä osastolle
c) päätyä päiväosastolle.
Luulisin, että jään junnaamaan paikalleni, kunnes kuolen tai pyörryn koulussa tai jotain. Jos sellaista ikinä tapahtuu. Pyörin ympyrää. Päiväosastolle EN MENE. Se oli kamalaa, turhaa ja rasittavaa. Mulla ei oo koskaan ollu niin stressi päällä. Säikyin kaikkea ja höpötin itselleni sängyssä pystymättä nukahtamaan. Osasto voi ei, mutta olisiko se muka pahempi, kuin tämä vankila, jota komppaavat ärsyttävän ylihuolehtivat vanhemmat, äiti, joka on sekoamispisteessä ja agressiivisesti suuttuva isäpuoli?
Oikeasti tahtoisin pois.
Palmujen seuraan,
palmujen, koska niitä odotin lapsena vuodesta toiseen koneen laskeutuessa.
Ja Karibialle, koska se kuvastaa vapaudenkaipuutani.
Toisaalta kylmään, loskaiseen asfalttiviidakkoon, koska se kuvaa elämää ja taistelua, sitä, että elääkseen täytyy tehdä muutakin kuin maata ja totella, kerjätä, kun käsketään.
Mutta se ei näköjään ole heidän listallaan vaihtoehto.
WISH ME LUCK!
FF
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
torstai 14. maaliskuuta 2013
Tämä
Tänään labrat, sydänfilmi ja perhetapaaminen.
Vihaan perhetapaamisia.
Niissä kaikki ymmärretään väärin, valehdellaan ja kaunistellaan SEKÄ suurennellaan asioita.
Tällä viikolla paino:
Ma: 46.3 kg
Ti: 45.5 kg
Ke: 45.4 kg
To: 45.0 kg
Onnistumisia/epäonnistumisia.
Maanantaina koulukuntoani tulee ihana koululääkärimme arvioimaan. Sanoo sitten somaattisen puolen perusteella, voinko jatkaa, vaiko meinaanko jo kuolla.
Vaarana on joutua osastolle, taas huojun tässä veitsen terällä.
Toisaalta ymmärrän, että osasto olisi minulle luultavasti suureksikin avuksi, mutta... En ole varma VIELÄKÄÄN kaipaanko apua. Tahdon saada vastauksia ensin, tahdon löytää merkityksen tälle kaikelle.
Tiistai oli kamala päivä. En syönyt kovinkaan paljoa ja olin kummallisen väsynyt. Silmämunani olivat keltaiset, huuleni rohtuneet ja kynteni todella siniset. Kämmenselkieni iho oli "marmoroitu", väriltään sinipunainen ja sormeni olivat valkeat ja kylmät. Kemian tunnilla nostin päätäni ja luulin kupsahtavani siihen.
Tällaista elämää täällä.
Tänään olen oksentanut kahdesti ja piilottanut jo kaksi voileipää.
Haluan muuten kertoa, että olen sensuuria vastaan ja naurettavasti sensuroin itseäni pari tekstiä sitten.
Miksi pitäisi sensuroida?
Koska on pakko. Kuinka kurja maailma.
Mitähän ihmettä taas?
FF
Vihaan perhetapaamisia.
Niissä kaikki ymmärretään väärin, valehdellaan ja kaunistellaan SEKÄ suurennellaan asioita.
Tällä viikolla paino:
Ma: 46.3 kg
Ti: 45.5 kg
Ke: 45.4 kg
To: 45.0 kg
Onnistumisia/epäonnistumisia.
Maanantaina koulukuntoani tulee ihana koululääkärimme arvioimaan. Sanoo sitten somaattisen puolen perusteella, voinko jatkaa, vaiko meinaanko jo kuolla.
Vaarana on joutua osastolle, taas huojun tässä veitsen terällä.
Toisaalta ymmärrän, että osasto olisi minulle luultavasti suureksikin avuksi, mutta... En ole varma VIELÄKÄÄN kaipaanko apua. Tahdon saada vastauksia ensin, tahdon löytää merkityksen tälle kaikelle.
Tiistai oli kamala päivä. En syönyt kovinkaan paljoa ja olin kummallisen väsynyt. Silmämunani olivat keltaiset, huuleni rohtuneet ja kynteni todella siniset. Kämmenselkieni iho oli "marmoroitu", väriltään sinipunainen ja sormeni olivat valkeat ja kylmät. Kemian tunnilla nostin päätäni ja luulin kupsahtavani siihen.
Tällaista elämää täällä.
Tänään olen oksentanut kahdesti ja piilottanut jo kaksi voileipää.
Haluan muuten kertoa, että olen sensuuria vastaan ja naurettavasti sensuroin itseäni pari tekstiä sitten.
Miksi pitäisi sensuroida?
Koska on pakko. Kuinka kurja maailma.
Mitähän ihmettä taas?
FF
maanantai 11. maaliskuuta 2013
600 kcal
... täyttää paaston ehdot ja on noin 3-4 osa energiantarpeesta.
Ja minä söin tänään 600 kaloria.
Se ärsyttää minua hieman.
Ärsyttää herätä kymmentä vaille seitsemän ja jännittää että onnistuuko huijaaminen tänään.
Oikeasti JÄNNITTÄÄ. Vatsanpohjassa kihelmöi.
Sitten on niin helpottunut, kun saa puuron pois silmiensä edestä, papereihin.
Koulussa ollaan muka niin reippaina ruokalassa ja syödään se yksi pinaattilätty.
Sekin on taistelu. Kamalinta on linjastolle kävely.
Päivän lopussa ollaan vihaisia maailmalle.
Vihaisia ihmisille, jotka käskee.
PAH!
Naurettavaahan se on.
Minulle on luvattu rommipulloja, konsertteja, matkoja, pitkiä öitä parantumisesta.
Paras tarjous on nimeltään elämä, mutta mitä minä teen?
Huijaan punnituksissa ja laihdutan.
Hullua, eikö?
(En uskalla vieläkään kertoa tänne aivan kaikkea.)
Puolikiloa viimeviikosta, mutta kuukausi sitten oli samoin.
Mä pelaan oikeaa venäläistä rulettia.
Ja minä söin tänään 600 kaloria.
Se ärsyttää minua hieman.
Ärsyttää herätä kymmentä vaille seitsemän ja jännittää että onnistuuko huijaaminen tänään.
Oikeasti JÄNNITTÄÄ. Vatsanpohjassa kihelmöi.
Sitten on niin helpottunut, kun saa puuron pois silmiensä edestä, papereihin.
Koulussa ollaan muka niin reippaina ruokalassa ja syödään se yksi pinaattilätty.
Sekin on taistelu. Kamalinta on linjastolle kävely.
Päivän lopussa ollaan vihaisia maailmalle.
Vihaisia ihmisille, jotka käskee.
PAH!
Naurettavaahan se on.
Minulle on luvattu rommipulloja, konsertteja, matkoja, pitkiä öitä parantumisesta.
Paras tarjous on nimeltään elämä, mutta mitä minä teen?
Huijaan punnituksissa ja laihdutan.
Hullua, eikö?
(En uskalla vieläkään kertoa tänne aivan kaikkea.)
Puolikiloa viimeviikosta, mutta kuukausi sitten oli samoin.
Mä pelaan oikeaa venäläistä rulettia.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Olen...
tehnyt paljon sellaisia asioita, joita kunnon kansalainen ei saisi tehdä.
Toisaalta en ole koskaan väittänyt olevani kunnon kansalainen.
Silti valtio väen vängällä hassaa rahojaan minuun, jotta parantuisin ja alkaisin sille tuotteliaaksi yksilöksi.
Oikein naurattaa, kun mietin niiden pettymystä.
Saatan parantuakin, mutta Yhteiskunnan Tuottelias yksilö en tule koskaan olemaan.
"Sry."
Olen oksenteleva, laihduttava, hullu.
Olen rommia, kaikenlaisia matkoja (;)), karkaamista, merirosvoutta ja kaikkea mitä ette haluaisi minun ajattelevan ajatteleva, oksenteleva, laihduttava hullu.
Paras, mikä minusta voi tulla on rommia, kaikenlaisia matkoja (;)), merirosvoutta ja kaikkea mitä ette haluaisi minun ajattelevan ajatteleva karannut hullu. (Joka kirjoitti kirjansa valmiiksi.)
Hullu on absurdi käsite.
"Are you mad?"
Toisaalta en ole koskaan väittänyt olevani kunnon kansalainen.
Silti valtio väen vängällä hassaa rahojaan minuun, jotta parantuisin ja alkaisin sille tuotteliaaksi yksilöksi.
Oikein naurattaa, kun mietin niiden pettymystä.
Saatan parantuakin, mutta Yhteiskunnan Tuottelias yksilö en tule koskaan olemaan.
"Sry."
Olen oksenteleva, laihduttava, hullu.
Olen rommia, kaikenlaisia matkoja (;)), karkaamista, merirosvoutta ja kaikkea mitä ette haluaisi minun ajattelevan ajatteleva, oksenteleva, laihduttava hullu.
Paras, mikä minusta voi tulla on rommia, kaikenlaisia matkoja (;)), merirosvoutta ja kaikkea mitä ette haluaisi minun ajattelevan ajatteleva karannut hullu. (Joka kirjoitti kirjansa valmiiksi.)
Hullu on absurdi käsite.
"Are you mad?"
torstai 7. maaliskuuta 2013
Ette te varmaan haluais tietää...
No niin, mitä on tapahtunut?
Sinä päivänä, 8.2.13, masennuin, enkä jaksanut kirjoittaa:
päiväosastojaksoa pitkitettiin (alkaen heti)
ja minut laitettiin jonoon osastolle.
Kaikki argumentit, kaikki, mitä olin suunnitellut sanovani, jos se tilanne tulisi eteen katosivat, millään ei ollut väliä. Oli vain vaaleanpunainen matto.
Kesken viikon minulle ehdotettiin mielialalääkitystä, mutta kieltäydyin kunniasta.
Kuitenkin viikon lopulla minut potkittiin pois päiväosastolta, koska se ei kuulemma hyödyttänyt yhtään mitään, mutta ellei tilanteeni äkisti romahtaisi he eivät voisi laittaa minua jonon ohi osastollekaan.
Minä olin helpottunut, mutta äitini sai sekokohtauksen.
Palasin kouluun viikkoa ennen hiihtolomaa ja ensimmäisenä koulupäivänä söin 129 kcal. Sain paniikkikohtauksen koulun ruokalassa ja juoksin pikapikaa kolmannenkerroksen vessaan ja vajosin lattialle kylmän hien kihotessa kehooni.
Viikonloppuun mennessä painoni oli tippunut yli kilon ja äiti ja omahoitaja saivat sätkyn, mutta se jäi sitten onneksi siihen, sillä en kuitenkaan palannut "vaaleansiniselle alueelle" = severe anorexia nervosa -alueelle, vaan pysyin "vihreällä"= anorexia nervosa, joille kummallekkin nauroin.
Hiihtoloma oli järkytys: koko viikko mökillä -> pakko syödä. Sorruin kerran ahmimaan ja säikähdin, kun en millään päässyt vessaan, joten otin puolivahingossa yliannostuksen laksatiiveja. Muuten viikko meni yllättävän hyvin.
Tunsin motivaationi tipahtavan, kun omahoitajani sanoi, että näytän paremmalta, kuin viikko sitten. Minä tiesin sen tarkoittavan, että olen lihonut ja yritin saada itselleni kamalaa perheessäni riehuvaa vatsaflunssaa, mutta se ei ihme kyllä iskenyt minuun. Saattoi johtua siitä, että skippasin taas suurimman osan aterioista.
Minulla oli kerran mahdollisuus oksentaa, kun olin pihalla, mutta äkkiä sainkin sanottua itselleni, että: "Ei. Lopeta hetkeksi, on pahempiakin asioita, kuin olla normaalipainoinen."
Seuraavana päivänä sain syötyä kouluruokalassa puolikkaan perunaa.
Seuraavana aamuna onnistuin syömään suklaamannapuuroa.
Illalla tein vegaanimuffineita (vähäkalorisia kylläkin), joissa korvasin kananmunan banaanisoseella. Minä todella söin yhden, vaikka jätinkin sitten iltapalan kokonaan pois.
Tänään mittasimme pulssin, joka oli tippunut 63:sta 46:een. Samoin verenpaine oli matala ja labroissa näkyy huono hapensaanti.
Tänäänkin olen syönyt vain:
-lusikallisen veteenkeitettyä puuroa
-kämmenellisen pakastesoijarouhetta
-3 salmiakkia
Mutta minä olen vähän parempi... vaihtelevasti. En kestä ajatusta painonnoususta ja välillä häpeäkseni kaipaan laihduttamista. Lisäksi olen aivan mahdoton, mutta ehkä en nyt kerro siitä tarkemmin (pidän siitä). Kuitenkin oksentelu on vähentynyt huomattavasti: tälläkin viikolla vain 2 kertaa! Lisäksi olen ymmärtänyt, etten voi jatkaa näin, etten ole poikkeus sääntöön, joka on, ettei ilman ruokaa voi elää. Yritän potkia itseäni ymmärtämään, että ei ole järkeä tapattaa itseään laihuuden vuoksi. Ei ole. Ei varmasti ole.
Mutta elossa oleminen on tylsää, jos unohtaa elää.
Elä unelmoiden, kunnes elät unelmaasi. Ja piste.
(En paina enää 42.5 kg, mutta yritän olla haikailematta sinne.)
captain of the ship called Life,
FF
Sinä päivänä, 8.2.13, masennuin, enkä jaksanut kirjoittaa:
päiväosastojaksoa pitkitettiin (alkaen heti)
ja minut laitettiin jonoon osastolle.
Kaikki argumentit, kaikki, mitä olin suunnitellut sanovani, jos se tilanne tulisi eteen katosivat, millään ei ollut väliä. Oli vain vaaleanpunainen matto.
Kesken viikon minulle ehdotettiin mielialalääkitystä, mutta kieltäydyin kunniasta.
Kuitenkin viikon lopulla minut potkittiin pois päiväosastolta, koska se ei kuulemma hyödyttänyt yhtään mitään, mutta ellei tilanteeni äkisti romahtaisi he eivät voisi laittaa minua jonon ohi osastollekaan.
Minä olin helpottunut, mutta äitini sai sekokohtauksen.
Palasin kouluun viikkoa ennen hiihtolomaa ja ensimmäisenä koulupäivänä söin 129 kcal. Sain paniikkikohtauksen koulun ruokalassa ja juoksin pikapikaa kolmannenkerroksen vessaan ja vajosin lattialle kylmän hien kihotessa kehooni.
Viikonloppuun mennessä painoni oli tippunut yli kilon ja äiti ja omahoitaja saivat sätkyn, mutta se jäi sitten onneksi siihen, sillä en kuitenkaan palannut "vaaleansiniselle alueelle" = severe anorexia nervosa -alueelle, vaan pysyin "vihreällä"= anorexia nervosa, joille kummallekkin nauroin.
Hiihtoloma oli järkytys: koko viikko mökillä -> pakko syödä. Sorruin kerran ahmimaan ja säikähdin, kun en millään päässyt vessaan, joten otin puolivahingossa yliannostuksen laksatiiveja. Muuten viikko meni yllättävän hyvin.
Tunsin motivaationi tipahtavan, kun omahoitajani sanoi, että näytän paremmalta, kuin viikko sitten. Minä tiesin sen tarkoittavan, että olen lihonut ja yritin saada itselleni kamalaa perheessäni riehuvaa vatsaflunssaa, mutta se ei ihme kyllä iskenyt minuun. Saattoi johtua siitä, että skippasin taas suurimman osan aterioista.
Minulla oli kerran mahdollisuus oksentaa, kun olin pihalla, mutta äkkiä sainkin sanottua itselleni, että: "Ei. Lopeta hetkeksi, on pahempiakin asioita, kuin olla normaalipainoinen."
Seuraavana päivänä sain syötyä kouluruokalassa puolikkaan perunaa.
Seuraavana aamuna onnistuin syömään suklaamannapuuroa.
Illalla tein vegaanimuffineita (vähäkalorisia kylläkin), joissa korvasin kananmunan banaanisoseella. Minä todella söin yhden, vaikka jätinkin sitten iltapalan kokonaan pois.
Tänään mittasimme pulssin, joka oli tippunut 63:sta 46:een. Samoin verenpaine oli matala ja labroissa näkyy huono hapensaanti.
Tänäänkin olen syönyt vain:
-lusikallisen veteenkeitettyä puuroa
-kämmenellisen pakastesoijarouhetta
-3 salmiakkia
Mutta minä olen vähän parempi... vaihtelevasti. En kestä ajatusta painonnoususta ja välillä häpeäkseni kaipaan laihduttamista. Lisäksi olen aivan mahdoton, mutta ehkä en nyt kerro siitä tarkemmin (pidän siitä). Kuitenkin oksentelu on vähentynyt huomattavasti: tälläkin viikolla vain 2 kertaa! Lisäksi olen ymmärtänyt, etten voi jatkaa näin, etten ole poikkeus sääntöön, joka on, ettei ilman ruokaa voi elää. Yritän potkia itseäni ymmärtämään, että ei ole järkeä tapattaa itseään laihuuden vuoksi. Ei ole. Ei varmasti ole.
Mutta elossa oleminen on tylsää, jos unohtaa elää.
Elä unelmoiden, kunnes elät unelmaasi. Ja piste.
(En paina enää 42.5 kg, mutta yritän olla haikailematta sinne.)
captain of the ship called Life,
FF
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)