No niin, mitä on tapahtunut?
Sinä päivänä, 8.2.13, masennuin, enkä jaksanut kirjoittaa:
päiväosastojaksoa pitkitettiin (alkaen heti)
ja minut laitettiin jonoon osastolle.
Kaikki argumentit, kaikki, mitä olin suunnitellut sanovani, jos se tilanne tulisi eteen katosivat, millään ei ollut väliä. Oli vain vaaleanpunainen matto.
Kesken viikon minulle ehdotettiin mielialalääkitystä, mutta kieltäydyin kunniasta.
Kuitenkin viikon lopulla minut potkittiin pois päiväosastolta, koska se ei kuulemma hyödyttänyt yhtään mitään, mutta ellei tilanteeni äkisti romahtaisi he eivät voisi laittaa minua jonon ohi osastollekaan.
Minä olin helpottunut, mutta äitini sai sekokohtauksen.
Palasin kouluun viikkoa ennen hiihtolomaa ja ensimmäisenä koulupäivänä söin 129 kcal. Sain paniikkikohtauksen koulun ruokalassa ja juoksin pikapikaa kolmannenkerroksen vessaan ja vajosin lattialle kylmän hien kihotessa kehooni.
Viikonloppuun mennessä painoni oli tippunut yli kilon ja äiti ja omahoitaja saivat sätkyn, mutta se jäi sitten onneksi siihen, sillä en kuitenkaan palannut "vaaleansiniselle alueelle" = severe anorexia nervosa -alueelle, vaan pysyin "vihreällä"= anorexia nervosa, joille kummallekkin nauroin.
Hiihtoloma oli järkytys: koko viikko mökillä -> pakko syödä. Sorruin kerran ahmimaan ja säikähdin, kun en millään päässyt vessaan, joten otin puolivahingossa yliannostuksen laksatiiveja. Muuten viikko meni yllättävän hyvin.
Tunsin motivaationi tipahtavan, kun omahoitajani sanoi, että näytän paremmalta, kuin viikko sitten. Minä tiesin sen tarkoittavan, että olen lihonut ja yritin saada itselleni kamalaa perheessäni riehuvaa vatsaflunssaa, mutta se ei ihme kyllä iskenyt minuun. Saattoi johtua siitä, että skippasin taas suurimman osan aterioista.
Minulla oli kerran mahdollisuus oksentaa, kun olin pihalla, mutta äkkiä sainkin sanottua itselleni, että: "Ei. Lopeta hetkeksi, on pahempiakin asioita, kuin olla normaalipainoinen."
Seuraavana päivänä sain syötyä kouluruokalassa puolikkaan perunaa.
Seuraavana aamuna onnistuin syömään suklaamannapuuroa.
Illalla tein vegaanimuffineita (vähäkalorisia kylläkin), joissa korvasin kananmunan banaanisoseella. Minä todella söin yhden, vaikka jätinkin sitten iltapalan kokonaan pois.
Tänään mittasimme pulssin, joka oli tippunut 63:sta 46:een. Samoin verenpaine oli matala ja labroissa näkyy huono hapensaanti.
Tänäänkin olen syönyt vain:
-lusikallisen veteenkeitettyä puuroa
-kämmenellisen pakastesoijarouhetta
-3 salmiakkia
Mutta minä olen vähän parempi... vaihtelevasti. En kestä ajatusta painonnoususta ja välillä häpeäkseni kaipaan laihduttamista. Lisäksi olen aivan mahdoton, mutta ehkä en nyt kerro siitä tarkemmin (pidän siitä). Kuitenkin oksentelu on vähentynyt huomattavasti: tälläkin viikolla vain 2 kertaa! Lisäksi olen ymmärtänyt, etten voi jatkaa näin, etten ole poikkeus sääntöön, joka on, ettei ilman ruokaa voi elää. Yritän potkia itseäni ymmärtämään, että ei ole järkeä tapattaa itseään laihuuden vuoksi. Ei ole. Ei varmasti ole.
Mutta elossa oleminen on tylsää, jos unohtaa elää.
Elä unelmoiden, kunnes elät unelmaasi. Ja piste.
(En paina enää 42.5 kg, mutta yritän olla haikailematta sinne.)
captain of the ship called Life,
FF
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti