tiistai 28. helmikuuta 2012

Luinen elämä on parasta elämää

Hymyilyttää, kun liu'utan kättä alas kylkeäni vasten ja tunnen, kuinka se poukkoilee luiden välissä. Taitan niskaa ja tunnustele sen liikettä nikamien välissä. Halaan itseäni ja tunnen kylkiluut selässäni. Venyttäydyn suoraksi ja menen ylös alas lonkkaluitteni korkeinta kohtaa.
Luiden palvontaa <3 :D
Ei... Ei kai vieläkään tarpeeksi. Luut nyt vain todella ovat kauniita. En ole varma, mikä niissä kiehtoo... Kai, silloin vain todella on niin vähän kuin mahdollista. Vain sielu, luut ja nahka. On kaunis. Vähän se tarvitsee... Vain vähän ruokaa... Vain vähän tilaa...
Silti paljon rakkautta, etenkin annettavana.
itse tehty <3
Mahduin tänään yhteen vanhaan paitaani. Tiukkaa kangasta. Vetoketju sivussa... Mutta ei tarvinnut edes enää sitä avata :O !
Huijasin myös pikkusiskoni ottamaan kuvan selästäni -.-': sanoin tahtovani nähdä selkäni, että otas kuva... Mikä syy! No, ei minulta mitään uutta, joten sain kuvan selästäni. Todella, yllätyin, kuinka se on kuin onkin lempi osani kehostani... Niin... Luinen <3
Onpa hassu kuvakulma... Mutta tässähän se on
Miksi kaikki tämä? No: tahdoin perustella, oikeuttaa viime päivien läskeilyni, jotka tänään päättyivät ravintola-annoksen oksenteluun. Yritin osoittaa yhä olevani saman kokoinen, kuin 3 päivää sitten, mutta sitä ei auttanut iltapaino: 46.3 :( aamupaino oli ollut 45.8.
Food diaries for today:
Aamu: Teetä, puolikas riisikakku, 5 pikkuista suklaa nappia
Iltapäivä: Teetä, Coffee Housen jätti suklaa keksi, BANAANI kaakao, puolikas muffinssi, 2 haukkua JUUSTO voileipää. Onnistuin oksentamaan kaakaon pois, muu ikään kuin klimppiintyi vatsaani kiinni :(
Ilta: Bruschetta leipä (mozzarella, valkosipuli, tomaatti siivulla valkoista leipää), jääprinsessa sorbettia, jonka onnistuin oksentamaan samoin kuin suurimman osan leivästä leivästä.
Sanonta bulimiasta tähän väliin, jonka kuulin ystävältäni: "Twice the taste, zero times the calories. 
Kaloreita olisi ollut n.1500, mutta oksujen jälkeen jäljelle jäi n.800-900 kcal. HYI kuinka paljon!
Oikea bulimikon iltapäivä... Taas, koska en saata olla syömättä ystävien kanssa... Nyt tän on loputtava! Päivä alkoi omana itsenäni: teetä ja riisikakkua ja sit meni lapasesta. Kun mentiin Coffee Houseen kuorokeikan jälkeen... Olin suunnitellut kieltäytymisen, mutta äitikin oli siellä... EI VOI MITÄÄN! LOPETA SYIDEN KEKSIMINEN LÄSKI: SÄ SÖIT, EI VOI MITÄÄN. Huomenna on uusi, kiiltävä päivä. Uudet kalorit.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Liikaa?

Ei, te kymmenen ihanaa lukijaa ette ole liikaa <3
Tämä viikonloppu on mennyt oksennusta ja ahdistusta estellen. Tarttuen riipaisevan tiukasti pieniin onnen hetkiin. Yrittäen muistaa ruoan hyvän maun. Rakkaiden vuoksi. Silti, se ei ole minua.

Is happiness too much to ask for?
Mä tiedän, mikä tekis mut onnellisemmaksi.
Rakkaus
Hyväksyntä
Lupa olla oma itsensä

Mutta ei. Mua pyydetään olemaan jotain muuta. Esittämään. Varmaan siksi, että olen kaikkien mielestä liian vähän. Hah hah haa! Ja tahdon olla vähemmän! Olen tällä hetkellä liikaa.
Hei, nimeni on Liikaa, Liikaa Itselleni <3
Kukaan ei tahdo oikeasti hyväksyä minua näin. Ei todella tuntea minua. He tahtovat maalata minusta kuvan päähänsä, joka on heille tarpeeksi. Heidän tarpeeksi, on minulle liikaa.
Sen näkee ruokalautasellakin.
Syön itseni ähkyyn, esitän tyytyväistä heidän vuokseen ja silloin he sanovat: "Liian vähän"
En ole siis tarpeeksi, enkä aina liian vähänkään.
Hei, nimeni on Liikaa, Liikaa Itselleni
Olen kai liikaa tähän maailmaan, tai sitten liian vähän. Kummassakin on sama sanoma: Liikaa jotakin :D
Paradoksaalista.
Olen syönyt aivan kamalaksi, koska rakastan läheisiäni, ystäviäni ja vanhempiani liikaa.
Mutta kaikki tämä on minulle liikaa.
Tshdon olla oma itseni.
 Ruoka ylipäänsä on minulle liikaa. Se on stressiä. Ruoka on vihollinen. Saisi kadota elämästäni! Mutta en yrityksistäni huolimatta saata elää pelkällä hengellä ja vedellä. Se on liian vähän. Viimeksi kun sitä yritin se johti ensimmäisiin ja viimeisiin viiltoihin elämässäni. Henki petti, koska vesi ei ollut tarpeeksi.
Välimaastoa ei aina ole.
Anteeksi, mutta tahdon olla oma itseni.
Maailma on täynnä asioita, jotka ovat liian pahoja, tai liian hyviä ollakseen totta.
Niitä tarvitaan, niitä rakastetaan, myös pelätään. Minäkin teen niin.
Vastapainoksi tarvitaan siis asioita, jotka ovat tarpeeksi, mutta enemmän niitä, jotka ovat hyvin vähän.
Ehkä jopa liian vähän. :)
Minä tahdon olla Vähän, Vähän, mutta Tarpeeksi Itselleni.

perjantai 24. helmikuuta 2012

What if I just fucking CAN NOT DO THIS? And silverlinings of life.

En mä tiiä.
En oikeen jaksa mitään
Mitään
Mitään 
Mitään
MITÄÄN
Silti teen vähän kaikkea 
kaikkea
kaikkea
KAIKKEA.
Ulkoisesti olen iloisempi kuin vuosiin, mutta minun tajuntani on syvempi kuin koskaan ja yhä useampi pelottava ja musta asia laikuttaa sitä. Silti siellä täällä kultaiset ja hopeat vivahdukset saattavat valaista koko olemukseni.
" Äkkiä lumen timanttinen pinta murtui ja murtumasta alkoi nousta varovasti, niin kovin varovasti vihreä varsi. Lopulta se pääsi koko komeuteensa ja kaikki lumi varisi sen päältä paljastaen koko kullankeltaisen loiston. Kevään ensimmäinen voikukka oli puhjennut. Kai minunkin sydämmessäni. Nähdessäni kaiken tuon valon en silti saattanut olla haikailematta menneisyyden sinisen synkkiin syövereihin, kaikessa susrullisuudessaan ja pelottavuudessaan majesteettisiin ja niin lumoavan kauniisiin. Katsahdin taakseni huoahtaen kaipuusta. Kyllä sielläkin moni asia säihkyi."
-Pieni katkelma yhdestä tulevasta tarinastani
En tahdo jättää menneisyyttä taakseni. En myöskään häntä, enkä yhtäkään sydämeeni tulleista arvista, mutta minusta tuntuu, etten näin ollen pääse eteenpäinkään. Olen rajalla haikaillen pimeään metsään, jossa kaunis, säihkyvä, muttä kylmä ja vaarallinenkin lumipeite hallitsee kaikkien niiden puiden suojassa, vaikka edessäniu on kultainen niitty täynnä heräilevää elämää ja loisteliasta kauneutta. Minä yksin istuskelen aidalla, joka erottaa nämä kaksi maailmaa. Täysin päättämättömänä. Tiputus kumpaankin suuntaan on ikuisuuden pituinen. 
En jaksa nyt parantua. Enkä laihtuakaan. En jaksa olla syömättä saati sitten syödä.
Olen täynnä kahteen suuntaan vetäviä ajatuksia, mutta siitä olen varma, että olen väsynyt etsimään. Antaa jonkun löytää minut. Antaa maailman löytää minut <3
Life is life
you got to live it
deal with it
and love it
eaven if it hurts you bad,
... but also learn to look at it from the outside,
when you're most in it
and try to find the silver lining in every dark cloud
as well as the dark side of each thing.
Only then can you see crystal clear.


Älkää huoliko siis. En ole surullinen, vaikken pursua onnea. Olen vain päättämätön nuori. Elämä on kuin nuudeli. :)
Begging you to love yourself,
FF (fat fairy)

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kuvia

No, kai nyt on jo aika laittaa kuvia. Mua kyllä hävettää...
Yäk. Kuinka ruma body mulla onkaan!
Kun saan nämä jalat <3
No, tässä on kuvia musta ja siitä, miltä sen pitäs näyttää...

How did this ever happen?
Jalat on mun pahin juttu. Niitä mä vihaan, niiden takia mä itken eniten. No, tässä näätte miksi. Ainoa lohtu on, että nää ei oo aivan uusia kuvia => mitat on jo muuttunu.
Ne on niin isot. Ällöttävää! Ne ei koskaan näytä hyvältä missään :(




:'(
<3

Mun kylkiluut vaan ei näy vatsanpuolelta TARPEEKSI jos OLLENKAAN. Selän puolelta ne näkyy ihanammin.
Mut VOI, kun ois tollanen====================>








Koko olio kauheudessaan. Tätä mä siis vihaan. (plussaa muokkaamisesta <3, nätit värit). Luita ei näy tarpeeksi, kaikkialla on löllöjä... Olen kauhea.
Ollappa hän (musta alusasu)

Löydänkö koskaan sopusointua kehoni kanssa? Tulenko koskaan suutelemaan kylmää peilinpintaa lämpimästi?


Nyt mun täytyy vaan yrittää... Mutta yrittää mitä?

Begging you to love yourself,
FF (fat.)

tiistai 14. helmikuuta 2012

STOP!

STOP! STOP! STOP! Stop this! I'm begging you.
I don't know what to do!
Takapakkia. Sen voin luvata! Olin tänään sairas. En ole ollut sairas PUOLEENTOISTA VUOTEEN. Ja mietin, johtuukohan se syömisistäni, sen riittämättömyydestä. Jotenkin minua huolestutti se ja siksi söin, enkä noudattanut 1 dl kokeiluani:
Food diaries for today:
Aamu: 2 kupillista kasvislientä. 2 purkkaa
Iltapäivä: Pala pullaa, 3 dops keksiä, hapankorppu
Ilta: 4 Jonkinlaisia tofupihvejä, paistettu muna ja vähän perunamuusia, 1 pala purkkaa, laimeaa mehua.
Kalorit; viholliset;
2 kupillista kasvislientä: 14 kcal
3 palaa purkkaa: 6 kcal
1 pala pullaa: 90 kcal
3 Dopsia:  204 kcal :((((
1 hapankorppu: 35 kcal
Tofupihvit: 145 kcal
Paistettu muna:  220 kcal
Perunamuusi: n. 116 kcal
yht. = 829
Oho. Periaatteessa aika vähän! Mutta silti on niin täysi olo! Ja minä kun luulin, että söin normaalisti :(.  Toisaalta iltapainoni väittää vastaan tuota olettamusta: 46,8 kg. Ei hurjasti ja vähemmän kuin viikonlopunjälkeinen aamupaino.
Olen kuitenkin melko hukassa.
Joskus minulla on näitä selvyyden hetkiä, jolloin mietin, miksi teen itselleni näin!
Olen kuin tuo kala kuvassa: olen elossa ja nään ympärilläni selvästi kauneuden ja vapauden, mutta olen itse loukussa tietäen, että happi saattaa loppua hetkenä minä hyvänsä, tietämättä, pääsenkö koskaan pois tästä mieleni loukosta.

Viime viikonloppuna ystäväni synttäreillä hän sanoi jotain siitä, kuinka yksi kaverimme oli niin sopusuhtainen. Hoikka, mutta oli silti rinnat. Siten toinen kaverini kysyi: "Ööh, entä *nimeni* sitten?" ja ystäväni sanoi ihan pokkana: "No, hän nyt on niin laiha, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia!" Olin siinä. Hän tiesi, että kuulin. Se otti kipeää. Kirpaisi syvältä, koska kuulosti siltä kuin hän ei olisi enää puhunut vain muodoista. Ei mitään mahdollisuuksia. Ei mahdollisuuksia ihastukseni kanssa. Ei ehkä mahdollisuutta saada lasta. Ei mahdollisuutta olla kaunis. Ei mahdollisuutta elää vanhaksi... Ja tänään pyysin äitiäni hieromaan kipeää selkääni ja ajattelemattomasti nostin paidan. Äitini henkäisi ja kysyi minulta, että ymmärränkö, että hän näkee kaikki luuni. En.Jä isäpuoleni sanoi, että seuraan jotain typerää muotia, joka vallitsee koulussamme, että tehdon olla trendikäs. Vastasin siihen, että vihaan muotia ja tahdon vain olla oma itseni. Hän sanoi, että enpä usko. Ihmiset tekevät minusta päätelmiä joka hetki. Olettavat, että tietävät mistä puhuvat. Silti YKSIKÄÄN ei ole kysynyt mielipidettäni, ei ole kysynyt laihdutanko tahdonalaisesti vai jonkin "suuremman voiman takia" (eikä mikä vertauskuva...)
I'm so sorry  
En enää tiedä edes itse, mitä teen. Enkö ole jo tarpeeksi laiha? Miksi en ymmärrä sitä? Mihin minä todella pyrin? Tahdonko todella uhrata hirveän paljon tämän takia? Vastaus on, että en halua. En vain voi sille mitään. Tahdon saada viestini, ajatukseni, ITSENI maailmalle näkyviin.
Is it so?? Why didn't anyone tell me?
Ihmiset pelkäävät puolestani. Välillä itsekin pelkään puolestani. En halua satuttaa ketään! En kai edes itseäni. Haluan paratua, ennekuin on liian myöhäistä. Toisaalta taas ajatuskin painonnoususta takaisin normaaliin YLI 53 KG tuntuu mahdottomuudelta, ahdistavalta.

Begging you to love yourself.
FF (fat or fairy)

maanantai 13. helmikuuta 2012

1 dl raejuustoa...

(kyllä, se on blogin nimi)
No tänään oli disko. Disko ei ollut kaikista mahtavin, koska se loppui puolituntia etuajassa ja diskot saatetaan perua, koska siellä oli pari polttelijaa :(. Tyhmät ihmiset, jotka laittavat kehoonsa myrkkyjä pilaavat myös toisten ilon. Myöskään se yksi ei ollut siellä... Huonoitsetuntoisena tietenkin heti ajattelin, että se johtui siitä, että hän ei halunnut nähdä minua, eikä etenkään tanssia kanssani :(. Tiedän, että tuo on täysin sairasta, mutta minkäs teet. Sitäpaitsi, entä jos se on totta?
No, aletaan nyt kuitenkin käsittelemään otsikkoa:
Food diaries for today
Aamu: 1 dl raejuustoa, ei itseasiassa edes kokonainen,D-vitamiini pilleri ja rautapilleri. Teetä
Koulu: 2 rkl soijarouhe-kasvis keittoa. Vettä
Iltapäivä: Hasselpähkinä makukahvi Arnoldsista. En juonut kokonaan. Vettä
Ilta: Vettä, kaksi purkkaa.
Kalorit ;viholliset:
1 dl raejuustoa:n.  70 kcal
Tee: 2 kcal
2 rkl soijarouhekeittoa: n. 50 kcal
Makukahvi: n. 80 kcal
2 purkkaa: n. 4 kcal
syöty: 206 kcal!!!!
EN VOI USKOA TÄTÄ!!! Miettikää vielä, kuinka paljon kulutin, pyöräillessä useita kilometrejä, luistellessa koululiikassa, roudatessa DJ kamoja, tanssiessa ja siivotessa!
I think I've finally foud the key to succes. And it was in me, in my heart all the time.
Mikä oli sitten tulos? No, I am deeply proud of myself: läskeilyviikonlopun (kaverin sweet 16... oksensin vain kerran) jäljiltä oli paino 47,8 ,mutta suxee oli tämä: äsken mittaamani paino oli  46,8 eli KILON VÄHEMMÄN KUIN AAMULLA! Pääsen pian takaisin nälkäviikon ihanaan sulopainoon <3 (46,2 ja sitten lasketaan)
No, mitä tämä sitten on? Tämä on sitä, että nyt LOPPUI PELLEILY. MÄ EN JÄÄ RUMAKSI. MUSTA TULEE KAUNIS KEIJUKAINEN!
Dancing with the wind, not on it
Paino saa luvan tippua, koska mä haluan mun sisäisen itseni heijastuvan pinnalle. Miten sitten tähän pyrin? Hulluimmilla ihmedieeteillä, joista osa on omakeksimiäni, blogien teksteistä napattuja tai inspiraation aiheuttamia. Ensimmäinen on nimeltään: 1 dl raejuustoa. Perusajatus on oikeasti, että saat syödä 1 dl mitä tahdot (omalla vastuulla on päättää kalorit siis), juoda paljon vettä (minun tapauksessani teetä) ja aikuisten iloksi iltaruokaa, silloin kun ei ole muuta keinoa.En aio oksentaa, koska joskus rintaani alkaa pistää tuhottomasti, kuin rautapiikilä tökittäisiin. En minä sitä halua! Kokeilen kaikkea 5 päivän ajan (arkiviikko), koska viikonloppuisin joku varmasti huomaisi. Ainoa asia, jonka haluan ihmisten huomaavan on aleneva painoni, pienenevät mittani ja luuni, niin kauan kun he eivät yritä minua estää. Huomenna tahtoisin syödä jotakin oikein hyvää, sen desin verran. Olisikohan pinkki hillo hyvä kiitos menestyksestäni?
<3

Lisäksi se alentaa pieninä määrinä painoa, koska se poistaa vettä kehosta. On olemassa sellainen dieettikin, kuin "Jello diet", mutta hankala oisi uskoa sen toimivuuteen... Toisaalta NAM ja ois ihana koittaa!
One day I'll have the courage to fly, one dayI'll open my wings and finally love myself as I am closer to heaven than ever.



Beggin you to love yourself,
FF (fat or fairy)
(kuvat weheartit.com :ista)

torstai 9. helmikuuta 2012

Niin ohutta ja niin särkyvää...

Mieleeni tulvahti kaksisataamiljoonaakuusikymmentäyhdeksäntuhattakolmesataaviisikymmentäkaksi ja kolme neljäsosaa ajatusta, kun seisoin keskellä huonetta ja äitini yhtäkkiä sanoi: "Voi! Katsos häntä! Keskeltä niin ohut, että pian särkyy!" Ihmeekseni ääntä ei painanut huoli, ehkä se kätkeytyi mukavampien ajatusten viittaan, joka on tehty niin paksusta satiinista, ettei sen läpi pääse huolen nuolet. Olin iloinen. Siitä olen varma. On ihanaa kuulla olevansa särkyvää. Kuin posliininukke. Olin huolestunut. Siitäkin olin varma. Pelkäsin lihovani. Ja pelkäsin olevani sokea. Värisokea. Jos on värisokea, ei voi nähdä kauneutta. Minä olen värisokea itselleni.
Jos pysyn sokeana, en tule koskaan näkemään "häntä". Häntä, joksi kaikki minua väittävät.
Lasia, joka on päällystetty silkillä.
En koskaan tule huomaamaan, että juuri saapunut ensimmäinen tanssiaismekkoni sopii minulle, kuten minulle sanotaan.
En tule näkemään eroa entisen minäni ja nykyisen välillä, vaikka minulle toistellaan, että eroa on.

Anoreksia on sokeutta. Sokeuden lisäksi värisokeutta, joka vaanii haaveilevia taiteilijatyttöjä nurkan takana, tarttuu heidän pensseliinsä, sanoituksiinsa, tanssiliikkeisiinsä ja takkuihin heidän hiuksissaan. Maalaa taulut harmaalla, sanoitukset tuskalla, tanssiliikkeet raskaudella. Harmaalla jokaisesta surullisesta sielusta ja ajatuksesta maanpäällä, ihmisestä ilman vastarakkautta, tuskalla kaikesta pahasta ja itsekkäästä, jota ihminen tekee, tai tuskalla menetyksestä ja raskaudella syyllisyydestä kaikkeen tuohon, omaan epätäydellisyyteensä, ajatukseen, että on paha, ruma, viallinen, epätäydellinen, vaikkei niin olisi. Taakka painaa. Sen tahtoo pois Siksi alkaa tavoitella tähtiä. Olla syömättä, jotta voisi leppeän yötuulen mukana lentää tähtiin.
                                          Olla syömättä rakkaudesta ja myötätunnosta nälkäisiin.
                                           Olla syömättä, jottei tarvitsisi enää olla osa pahuutta.
                                            Olla syömättä rakkauden, rakastamisen ja rakastetuksi tulrmisen tähden.
Laihtua, jotta olisi niin kevyt, ettei taakka enää löytäsi sinua, niin ohut, että kun käännyt olet yksi auringonsäde.
Tämä itse sulatettu
Laihtua jopa tuskien kautta, koska ne loppuvat. Loppuvat täydellisyyteen.
Ajoittainen pisto sydämen puolella hengittäessä
Ajoittainen huimaus, kun jättää syömättä
Väsymys, kun ei enää jaksaisi taistella.
Avotuli sydämessä, kun näkee huolen rakkaiden katseissa

Polttelu kurkussa, kun oksentaa
Ottelu henkisen ja fyysisen täydellisyyden yhdistämiseksi ja niiden välillä
Likainen itseinho
Turhauttava painon jojottelu
Tappava odotus ennen täydellisyyttä
Ankea yksinäisyys, joka ajoittain valtaa mieleni.
Ajoittainen unelmointi, jonka ei tahtoisi loppuvan koskaan, jonne tahtoo hukkua
Sydäntäni .

Begging you to love yourself,
FF (Fat or Fairy)

Fairy for a night.....

Kuun valo tajuntani läpäisee
Ihmiset sitä näkemättä harhailee.
Peililaatikkojen pinnat kimaltaa.
Sirpaleet jaloillani kuulta valoa lainaa.
Kynnet verillä, jalat väsyneet.
Ottaa kipeää, kun astuu totuuteen.
Sirpaleissa katsoo silmä.
Silmä pakenee peililaatikkojen massaa.
Ei niiden kuvajainen tuo rauhaa.
Silmä on synkän tuhkan harmaa.
Se tuntee vain tuskaa.
Peilien keskeltä valo nousee,
peileistä heijastuu, eksyttää, leikittelee.
Tulikärpänen vapaudesta iloitsee.
Lukkiutuu siihen silmä tuhkan harmaa,
siihen rakastuu, sitä seuraa.
Heijastuu valo yhä vain peililaatikoista,
huijaa, yhä eksyttää matkien kaunoista.
Silmä vihdoin valon kohtaa.
Väri ei enää ole harmaa.
Silmistä toisen heijastuessa,
on jälleen ruskea,
nauttii nuoruuden huumasta.
Laatikot särkee hetken huuma,
liekö totta vai syömmein unelma?
Sirpaleiden heijastuksissa vain he kaksi,
hetki muuttuu todemmaksi.
Kerran loppuu hänet hylkää.
Peililaatikoiden sirut yhteen lentää.
Valo ei enää kokonaan katoa.
Helpottaa vähän, luo polkua.
Vaan voiko se rikkoa päänsisäistä ikuisuutta?

Paino heittelee 47,3 -46,2. Numerot sattuu. Niilä on terävät kärjet. Ja multa kysytään miksen tykkää matematiikasta.
Olen epäonnistuja kaikin puolin.
Miksi sitten olin keiju yhden illan ajan? Koska hän sanoi kyllä. Minulle sanottiin "kyllä".
Olin diskossa. Pidin hauskaa koko illan. Tanssin kuin hullu (vaikka musiikki oli mitä oli), ensimmäiset juhlimassa, viimeisenä lähtemässä. Olin iloinen, tunsin oloni... jopa suhteellisen siedettävän näköiseksi. Poltinhan samalla useita satoja kaloreita. :)
Hitaat tulivat. Hän istui penkillä, kahden kaverinsa päässä minusta. Olin kuin halvaantunut. Tahdoin tanssia hänen käsivarsillaan.Oli hän tanssinut parit nopeat meidän porukassamme, mutta tämä oli täysin eri asia. Ystäväni kysyi minulta, että mitä odotan. Hyvähän hänen on sanoa, kun hän on nätti kuin mikä! Hänelle kukaan ei edes harkitsisi ei vastausta. Mutta nuoressa sydämmessäni tiesin, että en enää kestäisi "ei":tä. Olin repinyt palasia sydämestäni jo niin monta kertaa. Ikinä pääsemättä kovin pitkälle. Minut tiputettiin aina tyhjän päälle. Nuori rakkaus ottaa todella kipeää. Sanokaa vain, että ylireagoin, mutta minua sattuu.
Hänen kaverinsa nousivat. Ajattelin, että voin hengittää, että ihan sama, hän olisi kuitenkin kieltäytynyt ja katsoin jalkoihini. Kannustuspuheita pitänyt ystäväni katsoi minuun ärsyyntneenä ja väläytti sitten hymyn, nousi ja kysyi HÄNELTÄ (joka oli noussut hitaasti vasta paljon ystäviensä jälkeen..?) että tahtooko tämä tanssia kanssani. Hän katsoi minuun nopeasti samalla nyökäten ja hymyillen vähän. Olin täydellisessä shokki tilassa. Nousin seisomaan ja kysyin ääni täynnä epäuskoa; "Tahdotko tanssia minun kanssani?" ja hän nyökkäsi kuin se olisi itsestään selvyys. Tanssimme kolme kappaletta putkeen. Kumpikaan ei ollut lähtemässä mihinkään ennen kuin viimeinen hidas loppui. Viimeinen kappale oli "Heaven" (Bryan Adams) Katsoin häneen ja sopersin "Kiitos" ja lähdin liitoon kaverini käteen tarttuen ja kuin suunnitellusti hän pyörätti minut piruetilla ympäri. Olin keiju.
"Pink ribbons are tied each instant in my head,
the walls of my cloudy castle are gettin higher,
I'm as happy as can be,
oh let this instant be everything in me"
Se on kuitenkin ohi nyt. Jokaikinen solu (täynnä ihraa) minussa kieltää kaikin voimin mahdollisuuden, että hän voisi tykätä minusta. Miksi tykkäisi. Yksikin hyvä syy. Edellinen ihastukseni sai minut uskomaan, että olin kaunis ja huomion arvoinen, täydellinen keijukainen ja katsokaa mitä polkua se rakensi! Kaikki loppui kuin seinään! Turhat haaveet, turha mustavalkoinen kortti, jonka lähetin hänelle, turhat sydämet tekstivisetien lopussa... Naïvia, arpeuttavaa "rakkautta". Kun kävelen hänen ohitsensä käytävillä tekisi mieli mennä hänen luokseen ja vaatia selitystä. Vaikka vastaus olisi, että koska olen ruma. Tahtoisin myös sulkea FashionTV:n, joka saa minut itkemään, kun olen syönyt, saada kaverini ihastumaan johonkin muuhun kuin tanssipariini, että minulla olisi edes tuhannesosa mahdollisuus, antaa afrikan lapsille kaikki se ruoka, jonka nyt oksennan vessanpönttöön, unohtaa se yksi banaani, joka aloitti tyhmän bulimiani, heittää pois ne hopeiset housut, jotka ostin 11 vuotiaana ja joihin tahdon jälleen mahtua, antaa mennä sen kommentin siitä vanhasta kuvasta, josta paappani sanoi, että on minullakin joskus ollut sitä läskiä, koska hän sanoi joskus, palata seiskan alkuun ja olla sosiaalisempi, samanlainen kuin nyt olen, jättää haavoittamatta sitä yhtä ja unohtaa se, että kun treenasin ja söin vähemmän sain vatsani litteämmäksi! Jos edes nuo kohdat poistuisivat voisin uskoa, että minullakin on oikeus ihastua, oikeus olla rakastettu, mahdollisuus poikaystävään, oikeus syödä, oikeus pukea päälleni korkeavyötäröisiä housuja ja skinny fit jeanssejä, pitää siitä tunteesta, että on täynnä... mutta ne ovat osa elämääni. Ja se sattuu.
Mulla piti alkaa menkat 3 päivää sitten... Ne ei tullut. Tai no, tuli, mutta ne kesti päivän ja verta oli tosi vähän. Ihan epäreilua! Miks mulle sanotaan, että oon laihtunu, kun peilikuvani ei muutu! Se on kuin irvikuva tytöstä, läski, oksettava, epäsopusuhtainen, vankila, josta ei ole ulospääsyä! Miks mä tunnen mun lonkkaluut, vaikken ennen tuntenut ja silti kuvajainen pysyy samana??? Miks muut saa olla laihoja ja ihania ja pitää kauniita, tiukkoja vaatteita ja niillä on menkat ja ei huolta siitä, että oheneeko hiukset? Miks mulle sanotaan, että oon alipainoinen? Miks mun suuhun suorastaan TUNGETAAN ruokaa (oikeesti, mun kaveri tekee niin) jos sanon, etten oo nälkäinen?
Mä. En. Tahdo. Enää. Koskaan. Syödä!
Kaverini löysi thispo kuvani kouluvihosta, siis sellaisen, jonka olin itse piirtänyt, ensin omakuvani ja sitten sen, jonka halusin olla. Tiedän, tyhmä paikka, mutta hei! Oli se piilossa monta kuukautta, kunnes tänään... Kaveri kysyi: "Öööö... Mikä tää on" mä näin thispoa, mä näin kannustus tekstejä. Näin itseni piirrettynä. I saw perfection next to me. Mä vaan otin sen vihon sulkien sen ja sanoin: "Ääh, ei mitään, matikantunnit on tylsiä." Mun kaveri otti sen takaisin, mut en huomannut. Se anto sen takaisin ja mun thinspo kuvien päälle oli kirjoitettu pinkillä: "You already are the perfection, silly you <3<3<3<3".
Please: Stop telling me I'm perfect, 'cause I'm not.
I'll be perfect, when I can just step on thin air and walk to the sun, whose light will come through me, lightening the world and when I will be able to walk on fresh snow without leavin one footstep. I'll be perfect, when I'm loved. Or when I'll finally be able to kiss my reflection and smile. And that kiss wont feel cold.

Begging you to love yourself,
FF (fat or fairy)