Vaihda osoitetta, suru tulee kiertotietä.

TAAS
jäi blogini kiinni :/
nyt sitten hienosti lavastettu blogin poisto & uudellen osoittaminen: check!
Joulu: ohi.
Mieliala: Fuck the fucking (goat) world!
Paino: jotain mikä saattaisi aiheuttaa hermoromahduksen (= seisoskelen silmät kiinni vaa'alla..)
Suklaata syöty: kolmen maailmanlopun verran, mutta aitojen maailmanloppujen eikä 21.12.2012 tyylisten...

Mieliala maaaaaaassa.
En onnistu missään, turvotusta on vitusti, painonlaskusta jäin kiinni ja...
NYT OLEN SITTEN LENTÄMÄSSÄ OSASTOLLE.
Oliko tämä mun hieno suunnitelma?

Ei. Ei se ollut.

Mutta 8.1.2013 alkaa päiväosastolla olo.
Mutta en mä halua!
En pysty
en uskalla,
en osaa.
Mua pelottaa.

Ja se kaikki on kumminkin turhaa!
Tunnen jo nyt, että kunhan "parannun" lähde vain taas alamäkeen!

En tiedä, voiko kukaan ymmärtää...
Mua EI OLE OLEMASSA muutakuin tämän "sairauden" kanssa. Mulla ON AINA ollut se. Se vain näkyy selvemmin nyt. Itseinho huipussaan. Mutta mä löysin vanhan päiväkirjani.
 Helmi 2. luokalla:

"Olin tänään paha tyttö. Ostin "tontun nuolukiven" ja söin sen. Tontun nuolukivi on karkkia. Tiedän etten saisi syödä karkkia, koska karkki ei ole hyvästä. Mutta äiti sanoin että saan syödä karkkia. Mutta en saisi syödä karkkia."

Well that child.

Muistan ikuisesti kerran kun olin Ranskassa. Minulla oli vatsa kipeä, mutta isäni ei uskonut minua. Hän luuli, että syömättömyyteni ja valitukseni johtui siitä, etten tykännyt hänen kasvisruuastaan, vaan halusin pelkästään hampurilaisia (?!?!?), mikä ei ollut totta. Muistan kuinka hän puhui äitipuolelleni keittiössä (luullen, etten kuullut) ja sanoi: "Hänestä tulee vielä ylipainoinen, kuin äidistään!"
Silloin päätin (yksi monista kerroista), ettei minusta KOSKAAN tulisi läskiä. Ei koskaan. Siitä tuli minulle kirosana.

En minä halua olla näin LUKOSSA, mutten pääse vapaaksikaan! En ole luovuttaja sanoessani, etten voi parantua. Olen realisti, kerrankin. Ehkä olenkin sairas, koska koko jutun "runollisuus" kiehtoo minua... Kuolemansuudelmia, kuten runoissani, mutta niin paljon tappavampia.
Minä en pelkää kuolemaa. Suoraan sanoen, en tiedä haittaisiko minua kuolla. Läheiseni ovat syy siihen, että se on minusta erittäin huono idea.
Minusta alkaa tuntua, että "kukkaistyttö" sisälläni alkaa kadota.
Olen kasvanut niin paljon vuoden aikana!
Muuttunut, "aikuistunut". Mutta Ana&Mia seuraavat.

:( sorry for the mood-kill,
FF